Rajoitteet positiivisuudeksi

Oon puhunu rajoitteistani paljon, tänään lenkillä huomasin miettiväni kuinka siistii ku on seppari eli diagnoosini CP-vamma. Aina ei tunnu niin siistiltä, mutta kun ei oo muutakaan vaihtoehtoa niin oon päättäny kääntää tän positiivisuudeksi. CP-vammani vuoksi mul on apuvälineitä käytössä, nyt on se aika kun apuvälineeni uusitaan. Tuolista oonkin sanonut, mutta sähkömoponikin meni vaihtoon. Se on aika pähee punainen ja tyttömäinen. Tuoli ei ole vielä tullut, mutta luulisin ettei kauaa enää mene.
Uudet silmälasinikin tilasin, punaiset tottakai.

Martan kanssa ollaan käyty lenkillä, on niin siistii ku pääsee täysii. Mun käytöllä toivotaan, että akut kestää. On näist rajoitteista hyötyäkin, tai niin se ainakin pitää ajatella.
PT:ni / fysitreinerini Annukka Rahikkala tekee mulle ohjelman, kun aloitan valmistautumisen ensikesän puolimaratooniin. Suoritan maratoonin kelaamalla. Jospa se pyörätuoli ois siihen mennessä tullut ;) Vierumäen puolimaratooni on 21km. Kyllä tässä hommaa riittää, mutta innostun haasteista.

Koulussa oon avoimesti puhunut rajoitteistani ja taustastani. Suhtautuminen on ollut erinomaista, kukaan ei ole ihmetellyt ainakaan ääneen. Mul on ollu tosi tervetullut fiilis heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Taisin kertoakkin jossain tekstissä kuinka kouluun pääsy ei ollut itsestään selvyys, mutta yksi koulun henkilökuntalainen taisteli puolestani. Silti tunne on ollu lämmin ja hyväksyväinen, eikä kouluavustajaanikaan ole vieroksuttu. Huomaan itsessäni etten aina jaksaisi kotonani avustajaa ja alakaa monesti vituttaa avustajani läsnäolo, kenenkään ammattitaitoa väheksymättä. Tuntuu välillä et haluisin olla enempi itsekseen omassa kotonani. Kuten sanoin nämä kaikki pitäisi kääntää positiivisuudeksi ja totta kai olen kiitollinen että apua saan, kun sitä tarvitsen, mutta nämäkin fiilikset ovat oikeutettuja. Kun tästä postitiivisuudesta nyt jankutan, onneksi mulla työskentelee kaksi avustajaa niin naama välillä vaihtuu. Ystävät ja lähipiiri on onneksi tärkeässä roolissa, ettei tarvi aina avustajieni kanssa arkea jakaa. Arvostan paljon myös yksin oloa.

Treenit ja elämä rullaa normaaliin tapaan ja ensimmäiset koulutehtävät palautettu. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt täytyy lähteä muihin hommiin. Tsemppiä tulevaan viikkoon

<3:llä Tuoliapina

Kommentit

  1. No mulla omaan cp vammasta ei ole ollut mitään hyötyä vaikka paljon lievempi. Kävelen ilman apuvälineitä. Vuosikymmenet ovat näyttäneet että kaltaiseni ei herätä naisissa edes minkäänlaista alku kiinnostusta parisuhde mielessä. Haluavat vain ystävyyttä ja tai seksiä. Työllistyminen tuhat kertaa vaikeampaa ja koskettimilla soittamista vaikeuttaa, soitan vain 6 sormella

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit