Elämää Martan rajoitteiden kanssa
Vois melekeen innostua!
Ajattelin että pitäisin pikkuisen taukoa blogiteksteissä, mutta eihän sitä pysty kun tapahtuu niin paljon! Viimeisessä kirjoituksessa kerroin siitä ei-niin-mukavasta ajanjaksosta elämässä, nyt se on pyyhkäisty kokonaan mielestä, kun eilen sain tietää että luottotiedot on korjaantuneet. Haluan jakaa teidän kanssa tämän ilouutisen! Puolitoista vuotta kesti tätä paskaa, eilen alkoi paistaa aurinko. Ja toivotaan, että elämä ois edes hetkisen aikaa sitä paistetta.
Toisaalta toiveita ei kannata sanoa ääneen, koska ne ei sitten toteudu, mutta aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää.
Tämä mun ajatuksen juoksu on samaa luokkaa kuin kanan lento, siis tarkoitan että just muistin luvanneeni, etten palaa edelliseen aiheeseen, mutta iloisiin aiheisiin on hyvä aina välillä palata. Tämä mun kirjoittaminen on nyt vähän tämmöistä, kun eilinen meni Louella ja joutui niin aikaisin heräämään, että se vieläkin vaikuttaa tuonne pääkoppaan. Koulupäivä oli kiva, aikaiset herätykset ei niinkään. Mulla oli ensimmäistä kertaa Martta mukana ja voinkin laittaa kuvan, mitä mieltä Martta oli aikaisesta aamuherätyksestä.
Koulussa oli muillakin koiria mukana, Martta ei jaksanut ajatella mitään, ei ketään. Käytiin välillä ulkona, poneja piti tervehtiä, sitten piti taas jatkaa unia. Loppupäivä menikin sitten niin, ettei jaksanut edes päätä kannatella vaan nukkui istualleen silmät kiinni. Näitä päiviä on siis hyvä välillä ottaa, saa Marttakin väsytettyä itsensä ihmisillä ja tapahtumarikkaalla päivällä. Toisaalta mietin itseäni ja Marttaa, että jos olisin koira, olisin samanlainen kuin Martta. Nukkuisin, söisin ja kävisin välillä ulkona ja taas nukkuisin. Koska aina ei vaan jaksa olla sosiaalinen ilopilleri, ei vaikka kuinka yrittää.
Ostin Martalle villapaidan, se oli mun mielestä tosi cool ja nätti ensimmäiselle koulupäivälle, Martta olikin toista mieltä. Ei tykännyt, ei edes yrittänyt tykätä ja stressitaso nousi, eikä pystynyt olemaan itsensä kanssa, ei vaikka kuinka yritti. Lopulta sitten luovutti ja laittoi nukkumaan villapaita päällä mulkoillen. Mun mielestä se on edelleenkin cool, mutta toista villapaita-päivää en ole vielä pitänyt, antaa hetkisen toipua stressistä ja kokemastaan ennen kuin aiheutan niitä lisää. Martta ei siedä yhtään mukavuusalueen ulkopuolella olemista, Martan päivä menee ihan sekaisin, jos sataa vettä, on kylmä, tai pitää herätä liian aikaisin tai liikaa ihmisiä ja eläimiä yhtä aikaa. Mutta ihan hyvä koira se on, vähän rajoitteinen, niin kuin minäkin. Ei voi muuta olettaa, kun itsekään en ole normaali, niin ei voi olla koirakaan.
Tämä oli blogipäivitys, elämää Martan rajoitteiden kanssa :D
Mutta ihan hyvin meillä menee, ihan onnellisia ollaan, varsinkin kun edellä mainittuja asioita vältellään ;)
<3:llä
Tuoliapina ja Martta
Ajattelin että pitäisin pikkuisen taukoa blogiteksteissä, mutta eihän sitä pysty kun tapahtuu niin paljon! Viimeisessä kirjoituksessa kerroin siitä ei-niin-mukavasta ajanjaksosta elämässä, nyt se on pyyhkäisty kokonaan mielestä, kun eilen sain tietää että luottotiedot on korjaantuneet. Haluan jakaa teidän kanssa tämän ilouutisen! Puolitoista vuotta kesti tätä paskaa, eilen alkoi paistaa aurinko. Ja toivotaan, että elämä ois edes hetkisen aikaa sitä paistetta.
Toisaalta toiveita ei kannata sanoa ääneen, koska ne ei sitten toteudu, mutta aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää.
Tämä mun ajatuksen juoksu on samaa luokkaa kuin kanan lento, siis tarkoitan että just muistin luvanneeni, etten palaa edelliseen aiheeseen, mutta iloisiin aiheisiin on hyvä aina välillä palata. Tämä mun kirjoittaminen on nyt vähän tämmöistä, kun eilinen meni Louella ja joutui niin aikaisin heräämään, että se vieläkin vaikuttaa tuonne pääkoppaan. Koulupäivä oli kiva, aikaiset herätykset ei niinkään. Mulla oli ensimmäistä kertaa Martta mukana ja voinkin laittaa kuvan, mitä mieltä Martta oli aikaisesta aamuherätyksestä.
"Aina ei pysty ymmärtämään eikä edes jaksa yrittää. Miun elämä on vähän raskasta."
Koulussa oli muillakin koiria mukana, Martta ei jaksanut ajatella mitään, ei ketään. Käytiin välillä ulkona, poneja piti tervehtiä, sitten piti taas jatkaa unia. Loppupäivä menikin sitten niin, ettei jaksanut edes päätä kannatella vaan nukkui istualleen silmät kiinni. Näitä päiviä on siis hyvä välillä ottaa, saa Marttakin väsytettyä itsensä ihmisillä ja tapahtumarikkaalla päivällä. Toisaalta mietin itseäni ja Marttaa, että jos olisin koira, olisin samanlainen kuin Martta. Nukkuisin, söisin ja kävisin välillä ulkona ja taas nukkuisin. Koska aina ei vaan jaksa olla sosiaalinen ilopilleri, ei vaikka kuinka yrittää.
Ostin Martalle villapaidan, se oli mun mielestä tosi cool ja nätti ensimmäiselle koulupäivälle, Martta olikin toista mieltä. Ei tykännyt, ei edes yrittänyt tykätä ja stressitaso nousi, eikä pystynyt olemaan itsensä kanssa, ei vaikka kuinka yritti. Lopulta sitten luovutti ja laittoi nukkumaan villapaita päällä mulkoillen. Mun mielestä se on edelleenkin cool, mutta toista villapaita-päivää en ole vielä pitänyt, antaa hetkisen toipua stressistä ja kokemastaan ennen kuin aiheutan niitä lisää. Martta ei siedä yhtään mukavuusalueen ulkopuolella olemista, Martan päivä menee ihan sekaisin, jos sataa vettä, on kylmä, tai pitää herätä liian aikaisin tai liikaa ihmisiä ja eläimiä yhtä aikaa. Mutta ihan hyvä koira se on, vähän rajoitteinen, niin kuin minäkin. Ei voi muuta olettaa, kun itsekään en ole normaali, niin ei voi olla koirakaan.
Tämä oli blogipäivitys, elämää Martan rajoitteiden kanssa :D
Mutta ihan hyvin meillä menee, ihan onnellisia ollaan, varsinkin kun edellä mainittuja asioita vältellään ;)
<3:llä
Tuoliapina ja Martta
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti