Tutkimuksia ja positiivisuutta
Ei edes kolmeakymmentä vielä mittarissa ja tutkimuksia tulee lisää (vanhuus ei tuu yksin -sanonta pitää paikkansa). Kerroinkin siitä säikähtämisrefleksistä, jota lähdin tutkituttamaan. Ensin kävin yleislääkärillä muiden vaivojen ohessa, lääkäri laittoi kyselyä säikähtämisrefleksistä neurologille. Neurologi otti asian tosissaan ja meen EEG-tutkimukseen, jossa suljetaan pois epilepsian mahdollisuus. Oikeastaan alunperin kävin lääkärillä äänen käheyden takia. Ääni on siis ollut painoksissa monta kuukautta, tähän ei liity flunssaa. Nyt sitten odottelen kurkun tähystykseen aikaa. Kävin myös reumalääkärillä ja verikokeissa ja ensi viikolla on reumahoitajalle aika, jossa tulkitaan verikokeet. Tää ei ahista ollenkaan, ihanaa että pääsen tutkimuksiin ja minut otetaan vakavasti. Kaikkein siisteintä näissä jutuissa on se, että pääsin verikokeisiin. Mää oon pienestä pitäen tykännyt kun mua pistetään! Näiden kaikkien tutkimusten jälkeen saattaa löytyä selvyys oireisiin: silmäoireet, kurkku ja kaikki muu, mistä olen täällä kirjoittanut. Eli tosi positiivisin mielin olen menossa, vaikkakin EEG ahistaa, mut ehkä mää siitä selviän.
Sitten toisiin juttuihin. Koulussa menee ihan jees, onneksi on ollut myös etäviikkoja, niin saan tehtäviä palautella ihan aikataulussa. Työharjoittelupaikka on vielä avoinna, mutta paikka on tiedossa, jos pyörätuolilla pääsee kulkemaan ja tehtävät on pyörätuolin kanssa sopivia. Aloitan joka tapauksessa työharjoittelun tammikuun toisella viikolla.
Tästä tulikin mieleen, että mun uus pyörätuoli on todella epäkäytännöllinen! Vaikka onkin hieno, mutta se ei riitä. Ei tue mun omatoimisuutta. Avustajan ergonomiaa tukee kyllä, kun kahvat on korkeammalla, mutta mun oma hyöty on minimaalinen. En jaksa lenkkeillä, en pääse kynnyksistä eli pyörätuoli on ollut parkissa melko lailla siitä asti kun se mulle tuli. Tietenkin silloin on eri asia, jos liikun jonkun kanssa, niin se saa auttaa, mutta itse en pääse oikein hyvin liikkumaan. Hirveän raskas ja vaikea käyttöinen, vaikka mainostettiin kevyempänä. On tullut vanhaa tuolia ikävä. Onneksi tällä viikolla on tuolin säätö-hommia tuolin luovutuspaikalla, niin vaadin kyllä vanhan tuolin takaisin. Eihän tällä uudella tuolilla voi harjoittaa saatika suorittaa puolimaratonia! Tai voi, jos on aikaa ja kärsivällisyyttä, ja sitähän mulla ei ole. Että tässä sen näkee, ettei aina voi osua naulan kantaan, ei edes lähelle, vaikka kuinka yrittäisi.
Martta-koiran kanssa mennään tällä viikolla käymään Karvakaveri-keikalla pitkästä aikaa ja sit menen joulukuussa Karvakavereiden pikkujouluruokailuun. Martalla elo on hyvin samankaltaista kuin aina ennenkin, hyvää ja onnellista siis. Välillä näkee kavereita ja saa ruokaa ja lepoa, niin mikäs sen parempaa.
Pakko laittaa tähän loppuun opettajani terveiset suorittamastani tehtävästä: "Minusta kun oli niin siistiä kun koira on sellainen kuin on ja sinä sait sen niin hyvin olemaan oma itsensä. Ja siinä nimenomaan pyörätuoli oli auttavana tekijänä. Useampi ei ole uskonut kun olen kertonut. Olen sanonut että se oli nimenomaan yhdistelmä sinä ja pyörätuoli. Jos olisi ollut joku muu ja pyörätuoli, niin ei se olisi mennyt noin hyvin. Pohjustit koiran tunnetilan muille sellaiseksi, että ei tarvinnut jännittää. Täydellinen yhdistelmä :)"
Halusin kirjoittaa tämän tekstin tähän, koska oli niin ihana saada tämä palaute kun välillä epäilen itseäni ja omia kykyjäni. Kiva että opettaja ajattelee niin, että pyörätuolistakin on hyötyä eikä aina vain haittaa. Tässä ois muillekin ajateltavaa ettei kannata aina ajatella ennakkoluuloja vaan kääntää tuolikin positiivisuudeksi. Toki olin itsekin tyytyväinen itseeni kun kerrankin onnistuin, mutta kuten sanottu, pyörätuoli oli auttava tekijä.
Viikonloppuna kävin vuoden parhaalla keikalla katsomassa Elastista. Mää en käsitä miten se on niin energinen ja positiivisuuden ilmentymä. Oli kyllä rahan arvoista! Toinen positiivisuus minkä löydän viikonlopulta, joka liittyy liikkuntarajoitteeseen, oli ihanaa kun lähdin Elan keikalta ja taksi oli valmiina, olin tietenkin sen tilannut, mutta oli ihana tunne, kun ei tarvinnut jäädä taksia jonottamaan hirveään taksijono-letkaan vaan pääsin suoraan hyppäämään kyytiin. Ei olisi tätä tapahtunut, jos en käyttäisi pyörätuolia. Elikä haasteet voi kääntää positiivisuudeksi ja kannattaakin, niin oma mieli pysyy positiivisena.
Nyt lisää koulutehtäviä, palailen taas!
<3:llä
Tuoliapina
Sitten toisiin juttuihin. Koulussa menee ihan jees, onneksi on ollut myös etäviikkoja, niin saan tehtäviä palautella ihan aikataulussa. Työharjoittelupaikka on vielä avoinna, mutta paikka on tiedossa, jos pyörätuolilla pääsee kulkemaan ja tehtävät on pyörätuolin kanssa sopivia. Aloitan joka tapauksessa työharjoittelun tammikuun toisella viikolla.
Tästä tulikin mieleen, että mun uus pyörätuoli on todella epäkäytännöllinen! Vaikka onkin hieno, mutta se ei riitä. Ei tue mun omatoimisuutta. Avustajan ergonomiaa tukee kyllä, kun kahvat on korkeammalla, mutta mun oma hyöty on minimaalinen. En jaksa lenkkeillä, en pääse kynnyksistä eli pyörätuoli on ollut parkissa melko lailla siitä asti kun se mulle tuli. Tietenkin silloin on eri asia, jos liikun jonkun kanssa, niin se saa auttaa, mutta itse en pääse oikein hyvin liikkumaan. Hirveän raskas ja vaikea käyttöinen, vaikka mainostettiin kevyempänä. On tullut vanhaa tuolia ikävä. Onneksi tällä viikolla on tuolin säätö-hommia tuolin luovutuspaikalla, niin vaadin kyllä vanhan tuolin takaisin. Eihän tällä uudella tuolilla voi harjoittaa saatika suorittaa puolimaratonia! Tai voi, jos on aikaa ja kärsivällisyyttä, ja sitähän mulla ei ole. Että tässä sen näkee, ettei aina voi osua naulan kantaan, ei edes lähelle, vaikka kuinka yrittäisi.
Martta-koiran kanssa mennään tällä viikolla käymään Karvakaveri-keikalla pitkästä aikaa ja sit menen joulukuussa Karvakavereiden pikkujouluruokailuun. Martalla elo on hyvin samankaltaista kuin aina ennenkin, hyvää ja onnellista siis. Välillä näkee kavereita ja saa ruokaa ja lepoa, niin mikäs sen parempaa.
Pakko laittaa tähän loppuun opettajani terveiset suorittamastani tehtävästä: "Minusta kun oli niin siistiä kun koira on sellainen kuin on ja sinä sait sen niin hyvin olemaan oma itsensä. Ja siinä nimenomaan pyörätuoli oli auttavana tekijänä. Useampi ei ole uskonut kun olen kertonut. Olen sanonut että se oli nimenomaan yhdistelmä sinä ja pyörätuoli. Jos olisi ollut joku muu ja pyörätuoli, niin ei se olisi mennyt noin hyvin. Pohjustit koiran tunnetilan muille sellaiseksi, että ei tarvinnut jännittää. Täydellinen yhdistelmä :)"
Halusin kirjoittaa tämän tekstin tähän, koska oli niin ihana saada tämä palaute kun välillä epäilen itseäni ja omia kykyjäni. Kiva että opettaja ajattelee niin, että pyörätuolistakin on hyötyä eikä aina vain haittaa. Tässä ois muillekin ajateltavaa ettei kannata aina ajatella ennakkoluuloja vaan kääntää tuolikin positiivisuudeksi. Toki olin itsekin tyytyväinen itseeni kun kerrankin onnistuin, mutta kuten sanottu, pyörätuoli oli auttava tekijä.
Viikonloppuna kävin vuoden parhaalla keikalla katsomassa Elastista. Mää en käsitä miten se on niin energinen ja positiivisuuden ilmentymä. Oli kyllä rahan arvoista! Toinen positiivisuus minkä löydän viikonlopulta, joka liittyy liikkuntarajoitteeseen, oli ihanaa kun lähdin Elan keikalta ja taksi oli valmiina, olin tietenkin sen tilannut, mutta oli ihana tunne, kun ei tarvinnut jäädä taksia jonottamaan hirveään taksijono-letkaan vaan pääsin suoraan hyppäämään kyytiin. Ei olisi tätä tapahtunut, jos en käyttäisi pyörätuolia. Elikä haasteet voi kääntää positiivisuudeksi ja kannattaakin, niin oma mieli pysyy positiivisena.
Nyt lisää koulutehtäviä, palailen taas!
<3:llä
Tuoliapina
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti