Elämääni sielunsiskoni silmin
Tällä kertaa pyysin läheistäni, oikeastaan toista puoltani, vastaamaan kysymyksiin ja tämänkertainen blogiteksti on tehty kyselyn perusteella. Olemme tunteneet parhauden kanssa toukokuusta 2016 lähtien ja ystävyytemme on ollut vaivatonta, mutkatonta, meidän näköistämme siitä lähtien. Parhauteni ei siis ole millään tavalla vammainen, mutta en myöskään voi sanoa häntä normaaliksi, koska olemme niin samanlaisia ihmisiä ja en ajattele itseänikään normaalina. Ainoa, mikä meitä erottaa on se, että mulla on tuoli ja toisella on toimivat jalat, mutta aivotoimintamme on samanlaista.
Annan tekstin puhua puolestaan, haluan tuoda tällä ilmi sen, ettei vammaisuuteni rajoita ystävyyttämme millään tavalla, se tulee kestämään tapahtuipa mitä vain. Koskaan ei saa luovuttaa, kaikella on tarkoituksensa, kuvaa hyvin myös meidän ystävyyttä. En ole koskaan tavannut samanlaista naista kuin hän, en ole koskaan tuntenut samanlaista yhteenkuuluvaisuutta, en myöskään ole koskaan tuntenut, että kaikki mitä teen tai jätän tekemättä, tiedän että toinenkin tekisi samoin. En ole koskaan ennen löytänyt yhtä pöljää kuin minä olen.
"Joiden kaa saa kaiken toimimaan, joidenkin kaa voi olla vaan.
Aivan samanlaista vaikka välissä olis vuosia, sillä joidenkin kaa on samantien helppoa.
Miten se voi olla sellaista, vaikka ei ois tuntenut kauaakaan.
Tuntuu ihan niin kuin olis tuntenut jo vuosia, sillä joidenkin kaa on samantien helppoa."
Mikä oli mielipide liikuntarajoitteisiin ja muihin vammaisiin ennen meidän kohtaamisia?
Mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä mielipidettä liikuntarajoitteisista. En muutenkaan tykkää siitä, että ihmiset täytyisi jotenkin lokeroida tiettyihin ryhmiin oli se sitten vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai ihan minkä tahansa asian suhteen. Muodostan ihmisestä mielipiteen kun olen jutellut hänen kanssaan edes hetken. Äitini on ollut henkilökohtaisena avustajana syntymästään asti melko vaikeasti vammaisella naisella ja hän vieraili meidän kotona usein. Lapsesta asti suhtauduin häneen kuin keneen tahansa aikuiseen ketä meillä vieraili.
Kerro kohtaamisestamme ensi kerran. Miten se tapahtui?
Tapasimme ensimmäisen kerran yhteisen tuttavamme kautta vapun vietossa. Kun pääsimme rauhassa istumaan pöydän ääreen lasit kädessä, olimme välittömästi samalla aaltopituudella. Tuntui kuin olisimme tunteneet aina! Ajatusmaailma on samanlainen ja meillä on samankaltaisia tapahtumia elämässä. Heti oli helppoa ja vaivatonta olla, eikä tarvinnut yrittää esittää yhtään mitään muuta kuin mitä on. Voi puhua mistä tahansa ilman, että toinen tuomitsee millään lailla. Meidän luonteet on samankaltaiset ja tykätään samoista asioista. Sitä vain rakastui ensi silmäyksellä. Tällaisia kohtaamisia on erittäin harvoin ja olemme kuin ei-biologisia siskoja. Sielun siskoja <3
Oliko sulle fine alusta lähtien pyörätuolini?
Enhän minä tavallaan edes meidän ensi tapaamisella ajatellut koko asiaa, että toinen liikkui tuolilla ja toinen omilla jaloilla. Mä näin vain sisäisesti ja ulkoisesti kauniin ihmisen, jonka kanssa oli hyvä olla.
Kerro yksi tai useampi esimerkki hulluimmista / hauskimmista lausahduksista, mitä oot kuullut liikkuessamme yhdessä tuntemattomilta ihmisiltä?Kaksi tapausta on jäänyt elävästi mieleen. Joku hieman vanhempi rouva kätteli ja "ylisti" minua kuinka hienoa on ja kuinka rohkea olen kun olen lähtenyt kanssasi viihteelle. Joo tosi paljon jännittikin lähteä.
Toinen mieleen jäänyt kohtaaminen oli baarin tanssilattialla kun nuori tyttö tuli kysymään multa saako hän moikata sinua ja että pystytkö vastaamaan hänelle? Olin niin hämmästynyt kuin olla ja voi. Multa kysytään lupaa!! Ja voiko joku oikeasti ajatella niin yksinkertaisesti, että toinen ei välttämättä kykene puhumaan jos käyttää ulkona liikkumiseen pyörätuolia.
Kerro ystävyydestämme?
Meidän ystävyys on aitoa ja sen tiesi ensimmäisenä iltana kestävän koko loppuelämän. Toiseen voi luottaa 100%. Ollaan päivittäin yhteydessä joko niin että nähdään, mutta vähintään puhelimella, ihan viime aikoina ollaan nähty ihan liian vähän kun sulla on koulu ja mulla ihan jäätävä työputki menossa. Onneksi se on vain väliaikaista. Ihan samoja juttuja tehdään kuin kaikki muutkin ystävykset. Käydään shoppaileen tai ulkoileen. Ollaan vaan ja juodaan teetä ja jutellaan tai pelataan jotain tai sitten lähdetään viihteelle.
Puhutaan suoraa toisillemme eikä jäädä itsekseen hautomaan asioita, joten mikään ei jää hiertämään ja aiheuttamaan kitkaa tai riitoja. Ihana on ollut kuulla, että sen huomaa meidän olevan aidosti ystäviä eikä niin, että minä yrittäisin hyötyä susta jotenkin, koska sellaisiakin tyyppejä on mahtunut matkan varrelle.
Kuvaile mua ihmisenä nyt ja kuvaile millainen olisin jos pystyisin liikkumaan normaalisti?Olen kuvaillut sua ihmisille, että sä olet kuin aurinko joka valaisee synkänkin päivän. Olet tosi vilpitön, lojaali, avoin, huumorintajuinen ja juuri sellainen hassu hajamielinen hölmö jonka kanssa ei voi olla tylsää. Jos et käyttäisi pyörätuolia, veikkaan että olisit muuten ihan samanlainen, mutta kenkäostoksiin menis huomattavasti enemmän rahaa ja baarissa joraisit ehkä vielä enemmän.
Mitä haluaisit sanoa ennakkoluuloisille tyypeille?Heittäkää ne ennakkoluulot pois, laajentakaa maailmakatsomustanne, älkää tehkö ennakko-oletuksia ja tutustukaa ihmiseen, älkää tuoliin, ulkokuoreen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihinkään ulkoiseen. Saatatte yllättyä.
Koetko koskaan liikkuessamme tuolia esteeksemme?Joskus on paikkoja missä on portaita, mutta mehän vedetään nekin jo kuin vanhat tekijät, joten empä keksi missä tilanteessa se vois olla este.
Kerro ystävyytemme varrelta hauskin / ihanin muisto?Vaikea valita jotain yhtä tiettyä, mutta muistan kyllä aina sen sun hymyn ja loistavat silmät ja kuinka kivaa se oli kun opetin sua ajamaan mun autolla. Pakko mainita ettei kukaan kauhistu, että olimme kesäyönä syrjäisellä isolla parkkipaikalla.
Ootko oppinu ystävyytemme aikana uutta vammaisista, jos niin mitä?Olen oppinut vain ja ainoastaan sinusta. Silloin kun me tapasimme, kävin itse todella vaikeita aikoja läpi. Silloin sä et edes vielä tiennyt kaikkea. Tietämättäsi sinä pelastit mut ja pidit mua pinnalla. Sun ansiosta mä pysyin liikkeessä enkä jäänyt kotiin murehtimaan. Veit mun ajatukset kivoihin asioihin ja näytit että ei ole niin väliä niillä vastoinkäymisillä tai sillä ettei voi kävellä kuten kuka tahansa. Elämästä silti löytyy niitä ihania juttuja ja ne paskatkaan ei oo enää niin raskaita kun ne jakaa toisen kanssa. Ne kasvattaa ja vahvistaa. Kaikella kun on tarkoituksensa ;)
Jos eläisit yhden päivän kuten minä, mitä luulet, mikä koituisi kompastuskiveksesi?Mä haluan uskoa, että selviytyisin yhden päivän kohtuudella, mutta muuten yksi kompastuksista olisi se, että sinulla käy avustaja / avustajia. Rakastan niin paljon omaa aikaa ja omaa tilaa, että tuntuis oudolle jakaa sitä niin paljon jonku toisen kanssa.
Kumman valitsisit työpaikaksesi: vammaisavustaja vai invataksin kuljettaja, miksi?Joskus baariin lähtiessä yritin saada sulle kenkiä jalkaan ja varmaan molempien promilleista johtuen siitä ei meinannut tulla mitään. Silloin sanoinkin, että musta ei olis koskaan avustajaksi, joten vastaan taksinkuljettaja.
(Pakko lisätä tähän oma kommentti, selvin päin saan itse kenkäni jalkaan :D )
<3:llä Tuoliapina
Annan tekstin puhua puolestaan, haluan tuoda tällä ilmi sen, ettei vammaisuuteni rajoita ystävyyttämme millään tavalla, se tulee kestämään tapahtuipa mitä vain. Koskaan ei saa luovuttaa, kaikella on tarkoituksensa, kuvaa hyvin myös meidän ystävyyttä. En ole koskaan tavannut samanlaista naista kuin hän, en ole koskaan tuntenut samanlaista yhteenkuuluvaisuutta, en myöskään ole koskaan tuntenut, että kaikki mitä teen tai jätän tekemättä, tiedän että toinenkin tekisi samoin. En ole koskaan ennen löytänyt yhtä pöljää kuin minä olen.
"Joiden kaa saa kaiken toimimaan, joidenkin kaa voi olla vaan.
Aivan samanlaista vaikka välissä olis vuosia, sillä joidenkin kaa on samantien helppoa.
Miten se voi olla sellaista, vaikka ei ois tuntenut kauaakaan.
Tuntuu ihan niin kuin olis tuntenut jo vuosia, sillä joidenkin kaa on samantien helppoa."
Mikä oli mielipide liikuntarajoitteisiin ja muihin vammaisiin ennen meidän kohtaamisia?
Mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä mielipidettä liikuntarajoitteisista. En muutenkaan tykkää siitä, että ihmiset täytyisi jotenkin lokeroida tiettyihin ryhmiin oli se sitten vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai ihan minkä tahansa asian suhteen. Muodostan ihmisestä mielipiteen kun olen jutellut hänen kanssaan edes hetken. Äitini on ollut henkilökohtaisena avustajana syntymästään asti melko vaikeasti vammaisella naisella ja hän vieraili meidän kotona usein. Lapsesta asti suhtauduin häneen kuin keneen tahansa aikuiseen ketä meillä vieraili.
Kerro kohtaamisestamme ensi kerran. Miten se tapahtui?
Tapasimme ensimmäisen kerran yhteisen tuttavamme kautta vapun vietossa. Kun pääsimme rauhassa istumaan pöydän ääreen lasit kädessä, olimme välittömästi samalla aaltopituudella. Tuntui kuin olisimme tunteneet aina! Ajatusmaailma on samanlainen ja meillä on samankaltaisia tapahtumia elämässä. Heti oli helppoa ja vaivatonta olla, eikä tarvinnut yrittää esittää yhtään mitään muuta kuin mitä on. Voi puhua mistä tahansa ilman, että toinen tuomitsee millään lailla. Meidän luonteet on samankaltaiset ja tykätään samoista asioista. Sitä vain rakastui ensi silmäyksellä. Tällaisia kohtaamisia on erittäin harvoin ja olemme kuin ei-biologisia siskoja. Sielun siskoja <3
Oliko sulle fine alusta lähtien pyörätuolini?
Enhän minä tavallaan edes meidän ensi tapaamisella ajatellut koko asiaa, että toinen liikkui tuolilla ja toinen omilla jaloilla. Mä näin vain sisäisesti ja ulkoisesti kauniin ihmisen, jonka kanssa oli hyvä olla.
Kerro yksi tai useampi esimerkki hulluimmista / hauskimmista lausahduksista, mitä oot kuullut liikkuessamme yhdessä tuntemattomilta ihmisiltä?Kaksi tapausta on jäänyt elävästi mieleen. Joku hieman vanhempi rouva kätteli ja "ylisti" minua kuinka hienoa on ja kuinka rohkea olen kun olen lähtenyt kanssasi viihteelle. Joo tosi paljon jännittikin lähteä.
Toinen mieleen jäänyt kohtaaminen oli baarin tanssilattialla kun nuori tyttö tuli kysymään multa saako hän moikata sinua ja että pystytkö vastaamaan hänelle? Olin niin hämmästynyt kuin olla ja voi. Multa kysytään lupaa!! Ja voiko joku oikeasti ajatella niin yksinkertaisesti, että toinen ei välttämättä kykene puhumaan jos käyttää ulkona liikkumiseen pyörätuolia.
Kerro ystävyydestämme?
Meidän ystävyys on aitoa ja sen tiesi ensimmäisenä iltana kestävän koko loppuelämän. Toiseen voi luottaa 100%. Ollaan päivittäin yhteydessä joko niin että nähdään, mutta vähintään puhelimella, ihan viime aikoina ollaan nähty ihan liian vähän kun sulla on koulu ja mulla ihan jäätävä työputki menossa. Onneksi se on vain väliaikaista. Ihan samoja juttuja tehdään kuin kaikki muutkin ystävykset. Käydään shoppaileen tai ulkoileen. Ollaan vaan ja juodaan teetä ja jutellaan tai pelataan jotain tai sitten lähdetään viihteelle.
Puhutaan suoraa toisillemme eikä jäädä itsekseen hautomaan asioita, joten mikään ei jää hiertämään ja aiheuttamaan kitkaa tai riitoja. Ihana on ollut kuulla, että sen huomaa meidän olevan aidosti ystäviä eikä niin, että minä yrittäisin hyötyä susta jotenkin, koska sellaisiakin tyyppejä on mahtunut matkan varrelle.
Kuvaile mua ihmisenä nyt ja kuvaile millainen olisin jos pystyisin liikkumaan normaalisti?Olen kuvaillut sua ihmisille, että sä olet kuin aurinko joka valaisee synkänkin päivän. Olet tosi vilpitön, lojaali, avoin, huumorintajuinen ja juuri sellainen hassu hajamielinen hölmö jonka kanssa ei voi olla tylsää. Jos et käyttäisi pyörätuolia, veikkaan että olisit muuten ihan samanlainen, mutta kenkäostoksiin menis huomattavasti enemmän rahaa ja baarissa joraisit ehkä vielä enemmän.
Mitä haluaisit sanoa ennakkoluuloisille tyypeille?Heittäkää ne ennakkoluulot pois, laajentakaa maailmakatsomustanne, älkää tehkö ennakko-oletuksia ja tutustukaa ihmiseen, älkää tuoliin, ulkokuoreen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihinkään ulkoiseen. Saatatte yllättyä.
Koetko koskaan liikkuessamme tuolia esteeksemme?Joskus on paikkoja missä on portaita, mutta mehän vedetään nekin jo kuin vanhat tekijät, joten empä keksi missä tilanteessa se vois olla este.
Kerro ystävyytemme varrelta hauskin / ihanin muisto?Vaikea valita jotain yhtä tiettyä, mutta muistan kyllä aina sen sun hymyn ja loistavat silmät ja kuinka kivaa se oli kun opetin sua ajamaan mun autolla. Pakko mainita ettei kukaan kauhistu, että olimme kesäyönä syrjäisellä isolla parkkipaikalla.
Ootko oppinu ystävyytemme aikana uutta vammaisista, jos niin mitä?Olen oppinut vain ja ainoastaan sinusta. Silloin kun me tapasimme, kävin itse todella vaikeita aikoja läpi. Silloin sä et edes vielä tiennyt kaikkea. Tietämättäsi sinä pelastit mut ja pidit mua pinnalla. Sun ansiosta mä pysyin liikkeessä enkä jäänyt kotiin murehtimaan. Veit mun ajatukset kivoihin asioihin ja näytit että ei ole niin väliä niillä vastoinkäymisillä tai sillä ettei voi kävellä kuten kuka tahansa. Elämästä silti löytyy niitä ihania juttuja ja ne paskatkaan ei oo enää niin raskaita kun ne jakaa toisen kanssa. Ne kasvattaa ja vahvistaa. Kaikella kun on tarkoituksensa ;)
Jos eläisit yhden päivän kuten minä, mitä luulet, mikä koituisi kompastuskiveksesi?Mä haluan uskoa, että selviytyisin yhden päivän kohtuudella, mutta muuten yksi kompastuksista olisi se, että sinulla käy avustaja / avustajia. Rakastan niin paljon omaa aikaa ja omaa tilaa, että tuntuis oudolle jakaa sitä niin paljon jonku toisen kanssa.
Kumman valitsisit työpaikaksesi: vammaisavustaja vai invataksin kuljettaja, miksi?Joskus baariin lähtiessä yritin saada sulle kenkiä jalkaan ja varmaan molempien promilleista johtuen siitä ei meinannut tulla mitään. Silloin sanoinkin, että musta ei olis koskaan avustajaksi, joten vastaan taksinkuljettaja.
(Pakko lisätä tähän oma kommentti, selvin päin saan itse kenkäni jalkaan :D )
<3:llä Tuoliapina
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti