Pikku-Apina

Kyselin teiltä aiheita, mistä kirjoittaisin ja bongasin aiheen, että haluatte kuulla minun taipaleestani kuntoutuksen saralla. Tämä postaus kertoo nyt sitten lähinnä tästä aiheesta.

Kouluikäisenä minulla oli todella suuria haasteita löytää motivaatiota fysioterapiaan ja sitä kautta tietenkin kuntonikin oli heikompi. Minulle tehtiin OYSissa polvileikkaus ja akillesjänteen pidennysleikkauksia. Tämän seurauksena jouduin uudestaan leikkausten jälkeen kuntouttamaan jalkojani ja tämähän ei pikku-apinalle käynyt päinsä. Jääräpäisenä pikkutyttönä pistin vastaan kaikille, jotka yrittivät parastani. Halusin istua vain pyörätuolissa ja syödä. Mutta kun aikaa kului, huomasin sen olevan tylsää aikaa, joten kuntoutin itseni fysioterapialla ja omilla kävelyharjoituksilla kuntoon.

Ranskassa perheeni kanssa asuessani minulle tehtiin lonkkaleikkaus, kun olin 1,5-vuotias. En muista olenko teille kertonut, mutta synnyin Ranskassa ja asuin 3 ensimmäistä ikävuottani Pariisissa perheeni kanssa. Isäni on ranskalainen. Minulle on kerrottu, että kun synnyin keskosena, arvio oli, että en pystyisi seisomaan enkä istumaan ja jäisin lyhytkasvuiseksi. Tällä hetkellähän olen normi-pituinen ja seison ja istun. Syntymäpainoni oli 1420 grammaa.
Löysin oman vanhan terveyskertomukseni, jossa 5-vuotiaasta Dalindasta kerrotaan näin:
"Tukea vasten Dalinda nousi toispolviseisonnan kautta seisomaan. Seisomatasapaino ilman tukea vielä huono. Lonkat fleksoituvat, lantio jää taakse ja polvet pyrkivät yliojennukseen, oikea jalka hiukan sisäkierrossa. Tuen kanssa paino jäi vasemmalle puolelle. Käveleminen onnistui yhdestä kädestä tukien, rotaatiot lantiossa kuitenkin vaikeita. Sauvakävelyä kokeiltiin kahden terapiakerran aikana. Dalinda jaksoi kerrallaan kävellä noin 5-10 metriä, minkä jälkeen kädet väsyivät ja vartalon sekä lantion hallinta heikkeni."

Nyt 22:n vuoden jälkeen on tullut huima kehitys. Mutta osakseen kiitän itseäni ja hyviä fysioterapeutteja, että olen päässyt tähän pisteeseen. Ja positiivista minun vammassani on se, että se ei etene. Kun itsestä pitää huolta, niin pystyn kehittämään itseäni. Mottoni onkin, älä koskaan luovuta - kaikella on tarkoituksensa! Ja se pätee minuun tosi hyvin. Toivonkin, että kaltaiseni jaksaisivat yrittää vaikka tuntuisikin hankalalta, koska niin kauan on toivoa, kun on elämää.

Vastailin eilen MTV:n toimittajan kysymyksiin blogiini ja elämääni liittyen. Laitan jutun linkin tännekin kun se julkaistaan.

Kiitos vinkistä hänelle, joka ehdotti mistä kirjoittaisin.

Muutamia lapsuuskuvia löysin. Minullahan on kaksoissisko. Blogin nimi Tuoliapina tulee siitä, kun siskoni kanssa kutsumme toisiamme kaksoisapinoiksi :D

Tässä kuvassa minä olen oikealla.

Ja tässäkin kuvassa minä oikealla.

Tässä kuvassa minä olen vasemmalla (silmälasipäinen).


Ja takaisin nykyhetkeen, tämä kuva on otettu pari päivää sitten:


<3:llä
Tuoliapina

Kommentit

Suositut tekstit