Onni on olla sujut itsensä kanssa

Idea kirjoittamiseen tuli omasta edistyksestäni kuntoilun parissa.
Haluan nyt aluksi kertoa kuka ja millainen olen.

Synnyin keskosena kaksi kuukautta etuajassa kaksoisapinani kanssa Ranskassa. Vertauskuvana äitini on käyttänyt, että painoimme siskoni kanssa maitopurkin verran, jouduimme käyttämään nuken vaatteita. Keskosuudesta ja synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta johtuen minulle diagnosoitiin CP-vamma, diplegia spastica. Moni varmasti miettii nyt, että mitä tämä tarkoittaa, eikä ihme, mutta yritän selittää sen mahdollisimman yksinkertaisesti.
Luulisin sinun ajattelevan, että vammani automaattisesti tarkoittaa että älyssäni on häiriö, mutta minun kohdallani se ei pidä paikkaansa, vaikka muuten hölmö olenkin. Vammani tarkoittaa alaraajojen jäykkyyttä ja liitännäisongelmina minulta löytyy näönkäytön ongelmia ja oppimisessa on ollut hankaluutta, etenkin kielten ja matematiikan osalta. Jos haluat tarkempaa tietoa aiheesta, pääsen itse helpommalla, kun ohjaan sinut sivuille, mistä löydät faktatietoa vammastani.
http://www.cp-liitto.fi/vammaryhmat/cp-vamma

Tällä hetkellä asun Oulun keskustan tuntumassa kerrostalo-kaksiossa Martta-koirani kanssa. Elän minulle normaalia arkea, mutta tietenkin rajoitteiden varjostamana. Apuvälineitä minulla on käytössäni pyörätuoli, inva-mopo ja kävelyteline. Arjestani suoriudun avustajaani apuna käyttäen. Lähinnä avustajani työtehtävät painottuvat ruuanlaittoon ja siivoamiseen ja tähän blogin puhtaaksikirjoittamiseen. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan sanoa, että suurimman osan ajasta vietän itsekseni ja selviän täysin omatoimisesti. Sisätiloissa liikkuessa en pääsääntöisesti käytä apuvälineitä.

Lapsena kävin vastentahtoisesti fysioterapiassa ja tuntui, ettei siitä ole hyötyä, mutta nyt aikuisiällä olen saanut kuntoilu-innostuksen. Monia väitteitä on pystytty fysioterapian hyödyllä kumoamaan, kuten esimerkiksi se, kun minulle sanottiin pienenä, etten tule koskaan seisomaan ilman tukea. Ja kovan kuntoilun tuloksena pystyn sen tällä hetkellä tekemään. Silloin kun fysioterapiani oli passiivisempaa, olin sidottu tuoliini, mutta se johtui ainoastaan siitä, etten viitsinyt tai jaksanut edistää itseäni ja omaa kuntoani. Tällä hetkellä käyn kolme kertaa viikossa fysioterapiassa. Fysioterapiasta on tullut tavoitteellisempaa treenaamista ja olen ensimmäisiä fysioterapeuttini uralla, jotka pystyvät treenaamaan ja harjoittelemaan treeniliikkeitä eri variaatioilla.


Kuvien välillä reilu vuosi, lähtötilanne ja nykyisyys:

Jos tulee kysymistä tai muuten vain haluat ottaa kantaa, niin tykkään kyllä!
Tulen kirjoittelemaan arjestani aina kun asiaa tulee, tässä oli pintaraapaisu elämästäni.