Vanhemmuus pyörätuolista käsin

Aihe mistä kirjotan tännään, tuli mieleen poikani kommenttista. "Äiti onko sulla oikeesti ollu pipit jalat syntyessäs jo?" Musta  tuo oli tosi sulonen kysymys ja kerroin sit totta kai, et on.Ihana, että hän miettii tällässii ja onneks hän tuo ilmi mietteensä. Piän keskusteluja tosi tärkeänä. Oon sanonukki Leolle ettei oo mittään asiaa mistä ei sais kysyä tai keskustella. 

Tällä hetkellä käytän sisälläkin ommaa jakkarraa, nyt on vaikeempaa liikkuminen. Minkälaista vanhemmuus ja äitinä olo on pyörätuolista käsin? Miten mun jakkara vaikuttaa meijän elämään. Mää piän tätä tilannetta tietenki ihan normaalina ja koko meijän perhe myös, mut totta kai se on erillaista, kun jalat ei toimi miten pitäis. Ohjaan Leoa puheella ja sanallisesti. On tilanteita mitkä onnistuu hitaammin esimerkiksi jos liikutaan ulkona niin eihän pyörätuolista käsin pääse niin noppeesti kun juoksemalla. Lähtökohtaisesti Leo uskoo sanallista ohjausta tosi hyvin. Yhen kerran muistan, kun Leo lähti juoksemaan kielloista huolimatta ja sanoi "äiti ei saa mua kii." Tilanteen jälkeen keskusteltiin asia ja sanoin painokkaasti miksi ei voi lähtee juoksemaan, hän ymmärsi ja kerta on jääny viimeiseks toistaiseksi. 

Leo on hirveän avulias hän pyytää lähes aina saako hän auttaa ja työntää mua. Oon kuitenki yrittäny kertoo hänelle ettei hänen tarvi, isi ja avustajat on sitä varten jos tarviin apua. En halua, että Leo kokee hänen pitää aina auttaa, niin asia ei todellakaan oo. Huomaan, että Leo ajattelee mun apuvälineistä niin, että se on siistiä, kun meen vaikka hänet mopolla hakemaan päiväkodista. Toiset lapset saattaa ihmetellä niin Leo sannoo, että mun äiti tarvii, se on hänen jalkojen apuväline.

Tuntuu, että aikuisille tää on isompi kysymysmerkki, kun käytän tuolia miten mä voin onnistua kaikessa? No, onneksi mun ei tarvii kaikesta selvitä ite. Onhan tuo mun toinen puoli eli mieheni, hänen kanssa tehhään paljon asioita yhessä. Nyt kun tullee pikkuinen uskon, että kysymysmerkit vaan lissääntyy, kun on yhen sijasta kaksi lasta. Mulla on kova luotto itteeni ja ommiin kykkyihini. Mä tiiän, että tullaan pärjäämään.Tiiän myös omat rajat ja sen mikä ei täysin itsenäisesti onnistu, saan siihen apua. Se,että mun jalat ei toimi kunnolla niin mulla on myös silmän ja käden yhteystyössä ongelmaa. Tääkin on yksi rajote, mut ihminen oppii luomaan itselleen hyvät toimintatavat ja selviää niiden avulla mahdollisimman hyvin. Ajattelen kuitenkin niin ettei kukkaan ihminen suoriudu kaikesta itse ja tää elämä on tiimipeliä. Lasten ja oma turvallisuus huomioon ottaen pittää toimia. Toisten mielipiteillä ei oo niinkään väliä, kunhan kuuntelee itteään  ja ommaa perhettä niin se riittää. 

Äitinä olo tuntuu todella luonnolliselta ja ihanalta kaikkine hasteineen ja onnistumisineen. Äitinä olo on mun kaikista suurin lahja mitä oon koskaan saanu. 

<3 Tuoliapina