JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA ÄITI


 Koen todella tärkeäksi tehdä tämän tekstin. Kun kuulin tuttuni tilanteesta, halusin haastatella häntä heti. Tiina on vaikeavammainen 30-vuotias nainen Oulusta.  Hän on siinä onnellisessa asemassa, että hänelle syntyy pian poika, Niila. Tiinalla on dystoniatyyppi 24 ja geenivirhe solussa ano 3. Kyseinen virhe löytyy vain kolmelta maailmassa, Niila yksi heistä. Tiina on ollut raskausaikana vammaton, ja sairaus tuli vasta 2-vuotiaana. Sitä ennen hän on pystynyt kävelemään ja puhumaan normaalisti. Haluan tätä kautta oikaista ennakkoluuloja ja vääryyksiä, mitä raskaana oleva vammainen nainen kohtaa. Tällä hetkellä odottaja ei ole kummoisissa väleissä lapsen isään, koska lapsen isä ei halua vammaista lasta. Tämä tilanne on aivan käsittämättömän väärin monella tapaa alkaen jo siitä, että naista painostettiin aborttiin. Mielestäni kaikilla on oikeus olla äiti ja oikeus elämään ja omaan tahtoon. Tiinan suurin haave on aina ollut tulla äidiksi. Kerron tässä siis Tiinan tarinan 


Mikä on tilanne nyt lapsella ja äidillä?

Lapsella tulee olemaan siis sama geeni kuin äidillä, mikä on aiheuttanut suuria reaktioita. Äitiä stressaa todella paljon sosiaalityöntekijöiden suhtautuminen ja se, saako hän pitää lastaan. Yleinen ennakkoluulo on, että vammaiset eivät osaa itse edes ajatella. Sitä kautta perusoikeudet voidaan viedä, ja päätäntävalta siirtää automaattisesti muille. Ollaan unohdettu, että jokainen on oma itsenäinen ihmisensä, juuri samanvertaisilla oikeuksilla. Äiti on jo nyt henkisesti hyvin kuormittunut, ihmisten toiminnan ja ennakkoluulojen takia. 


Millä mielellä lähdet synnyttämään?

Ahdistuneilla. Sosiaalihuolto lain mukaan asiakkaan tarvittaessa terveydenhuollon säännöksiä on sovellettava edun mukaisesti.  Silti, Tiina ei saa yhtään avustajaa mukaansa synnytykseen, vaikka he avustavat vauva-arjessa ympärivuorokautisesti. Poikkeusluvalla kun avustaja pääsisi sairaalaan, eikä sitäkään olla myönnetty. Jos synnytys alkaisi nyt, mitä Tiina tekisi, kun avustajaa ei saada mukaan? Kaikki on täysin omalla vastuulla, järjestelyineen. Sisko ja doula tuovat pienen helpostuksen. Kätilöt joutuvat tekemään sosiaalihuollon mukaan kaikki työ, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Kätilöt itse ovat myös hämmentyneitä tilanteesta. Odottaja itse tarvii apua myös, vauvan lisäksi. Tilanne on siis hyvin stressaava. 


Mitä haluaisit sanoa päättäjille sinun tilanteestasi?

Avustajat ovat kädettömiä tämän järjettömän tilanteen edessä. Lapsen isä yrittää saada tapaamisoikeuden, mutta on henkisesti epävakaa. Tiina on aina halunnut lapsen, mutta ihmisen oma halu ei tässä tilanteessa kiinnosta ketään, kun kyseessä on vammainen ihminen. Ymmärryksessä ei ole mitään vikaa, mutta yleinen ennakkoluulo on sellainen. Kaiken lisäksi, apua ei saada edes sairaalaan. Tuntuu kuin yhteiskunta haluaisi hyökätä päin, ja sen jälkeen jättää yksin. 


Omasta mielestä tuntuu kädettömältä, mutta tämä on ainoa tapa, miten voi edes vähän auttaa. Olen vilpittömästi onnellinen äidin puolesta. 




Kommentit

  1. Paljon voimia ja jaksamista tulevalle äidille ja paljon onnea sekä halauksia pienokaiselle kaiken vääryyden keskellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit