Ota aikaa itsellesi ja kirjota

Leo nukkuu, kello on 19.30 niin nyt ajattelin jättää kaikki tekemiset huomiseen ja istun kirjottamaan. Saa nähä kuinka ajatukset pomppii eilisen matkustamisen jäljiltä. Eipä mun tekstit koskaan oo ollu kovinkaan järkeviä. Mun mielestä kirjottamisessa on just parasta se, et saa antaa tulla vaan. Oon antanu tälle bloginkirjottamiselle tietynlaisen vapauden itselleni, mikään ei oo niin justiinsa, kunhan saan ite tästä sellasen olon, että tekstin kirjottettua on kevyempää. Siksi ihmettelenkin välillä sitä kuinka te jaksatte lukee tätä, kun teksti on välillä ihan höpöä. :) 


Jouduin käymään sairaalassa, kun mun varpaat alko sinertämään. Luulin, että on jotain vakavaa. Ottivat yön yli osastolle. Sain aluksi reynaudioireyhtymän epäilyn (oon pahoillani en ossaa kirjottaa sitä koskaan oikein.) Alotin siihen lääkkeetkin. Kyl mua suoranaisesti vitutti, mutta niillä korteilla pelataan mitä on annettu ajattelin. Onneksi sain osastolla olon jälkeen lähipäivinä ajan reumikselle. Siellä mut tutkittiin ja kumottiin tää kyseinen epäily. Samalla purettiin kaikki lääkkeet mitä oon syöny. Sinnerrys on helpottanu, onneksi. 

Mulla on Leon syntymän jälkeen ollu sellaista pahoinvointia ja sitä on ahkerasti tutkittu. Korostan, että  pahaolo ei oo stressistä. Tammikuussa meen sokerirasitukseen, kun nuo sokerit on heitelly. Jospa sieltä joku selitys löytyis. Ensin ajattelin, että voisko jopa olla hormooneista, mutta en usko, eikä lääkäritkään. Uskon siihen, että kaikki järjestyy. Toivotaan, että ens vuos ois helpompi terveyden kans. Mä en oo koskaan ollu mikään sairastelija tai lääkkeiden syöjä. Sairastan tyyliin kerran vuodessa jos sitäkään. 


Vitsi tää on vapauttavaa - ota aika itsellesi ja kirjoita. On ihanaa, kun ei ole mitään muuta kun tämä hetki tässä, just se anna tulla kaikki mitään punastalankaa ei tarvita. Tää blogi on mulle purkautumiskeino. Tulee sellanen pikkutyttö olo, kun kirjotin päiväkirjaa. Kirjoitan kotona läppärillä. Musiikki soi taustalla, muuten on hiljasta. 


Meijän joulu oli meijän äidin luona - siellä oli myös mun siskonperhe. Päästiin isoveljen kyydillä aattona perille. Ilmassa oli riemua ja iloa, kaikki täpinöissään lahjoista. Leo ihmetteli ja meni ilosena eteenpäin. Mun pahaolo varjosti mun rentoutumista, mutta onneksi äitillä on hyvä olla oli itelle millanen olo tahansa. Äiti on parhain. 


Viimeksi kirjotin siitä että meillä mennee Henkan kanssa hyvin ja tilanne on yhä sama. Mun terveydenreistailu vaatii ja se näkyy parisuhteessa. Sehän toki on normaalia, mutta oon ollu kyllä kiukkupeppuna tarpeettomasti - hän ymmärtää sen kyllä, mutta kumpa ossaisin välillä säännöstellä tuota ulosantia. Mä töksäyttelen liikaakin sillon kun on hankala tilanne tai sattuu johonkin. Jälkeenpäin sitten tajuun sen ja sit on silleen oho ei ois pitäny sanoo noin pahasti. Uskon, että tää on yleistä suhteessa, mutta ei se silti oikein oo. Kaikki haluais varmaan tehä asioita välillä toisin ja edellemainuttu on mulle sellanen. Se vaatii multa harjottelua.  


Tässä tekstissä ei todellakaan oo punastalankaa, mutta tää onkin vuoden viimenen teksti, tää siis sallittakoon. Kuitenkin kaikista huolimatta meijän elämään paistaa aurinko. On haaveita ja unelmia, mutta täytyy korjata tuo terveys ensin. On kuitenki talohaaveita ja onhan meillä aina olla ainakin kaks lasta toiveessa. Ennen kun mitään mietit, että oonko raskaana. En, en todellakaan. Voisin kyllä heti haluta toisen, jos mun ei tarvis raskaana olla, inhosin sitä olotilaa. Vaikkaikin ajattelen raskauden olevan lahja. Ihan sillä perusteella, kun kaikille tätä ihanaa lahjaa ei ole suotu. En siis oo uskonnollinen. 


En millään malttas lopettaa, täytys lähtee Martta käyttää lenkillä ulkona.

Nyt on kiitoksen aika,

Kiitos sulle, kun jaksat lukee mun tarinointia, kiitos, että oot siellä jossain. Toivon kaikin tavoin parempaa oloa ja eloa ensivuodelle, pysykää turvassa. Muistakaa rakastaa, sanokaa se myös ääneen. 

<3 Tuoliapuna

Kommentit

Suositut tekstit