Minä vammaisena
No niin tuli
aika kirjoitella, tutkimukset on ohi.
Toisaalta
tosi hyvä mieli siitä että kävin ja hoidin asioitani, mutta sitten on taas se
toinen puoli, huomasin että vammaisena henkilönä minun oletetaan olevan
passiivinen. Sellainen etten kykene
suoriutumaan työelämästä ja opiskeluista. Tiedostan että minulla on suuria
haasteita, on ollut ja tulee aina olemaan, mutta mikään ei ole
ylitsepääsemätöntä. Tässä asiassa se ei ole liioiteltua kun sanon että pitää
tehdä helvetisti töitä että onnistun. En koe kuitenkaan jättäväni asiaa
tekemättä sen takia että se vaatii suuria ponnisteluja.
Ammattilaiset
tutkimuksissa liian helposti olettavat minun vammaisena ihmisenä jääväni
työkyvyttömyyseläkkeelle. Lapuissani lukee hyvin selkeästi että he tuovat
esille minulla olevan huomattavan rajoittunut työkyky. Suoraan sanottuna tuli
vitutus itku tästä tiedosta. Ymmärrän pointin että nyt sitten on helpompaa
hakea ilman taistelua eläkettä, jos tilanne tulisi sellaiseksi etten oikeasti
onnistu. Kiitän omaa luonnettani siitä etten ole heti luovuttamassa vaikka
minulle sitä mahdollisuutta tarjotaan. En usko kuitenkaan voittavani sillä
mitään että jäisin kotiin, niin sanotusti tekemättä yhtään mitään. Eli
ponnistelen että saan opintoni loppuun ja haaveita tulevaisuudessa
työelämäänkin on.
Tässä
tullaan siihen mistä olen aiemminkin kirjoittanut, elikkä ennakkoluulot ja
stereotypiat nostavat päätään. Se on vittumaista, koska olenhan ennenkin
näyttänyt että pystyn työskentelemään ensimmäisellä ammatillani mielestäni jopa
ihan hyvin. Tietenkin siinä oli hidasteita mutta ne ei koitunut esteeksi. Olen
myöskin opiskellut edellisen ammatin samankaltaisesti kuin tällä hetkellä,
joten aion kompastuskivistä huolimatta tehdä sen nyttenkin.
Itse halusin
tietoa ja sitä sain. Tutkimukset eivät missään nimessä ollut turhia, nyt
ymmärrän itseäni paremmin ja niin varmasti lähipiirinikin. Olisihan se tylsää
jos elämä olisi liian helppoa. Yksi isoimpana helpotuksena minkä koin on
fysioterapian kertojen lisäämisen puoltaminen. Suuri työ luultavasti palkitaan,
koska kolme eri lääkäriä oli kanssani samaa mieltä, että tarvitsen lisää fysioterapia
käyntejä. Myöskin väsymykseen sain selvyyden ja väsymys johtuu hyvin suurella
todennäköisyydellä keskittymisvaikeuksista, jotka ovat olleet osana elämääni
aina. Mutta nyt kaikkea tätä on helpompi käsitellä kun se tuli konkreettisesti
tietoon.
Minulla
menisi päivä tässä jos kertoisin kaikki tutkimustulokset, mutta täytyy sanoa
että pääosin olen todella tyytyväinen tuloksiin ja eritoten muistiini.
Blogini nimi
on juuri oikea, koska tämähän on elämää rajoitteiden kanssa. Pointti tässä
kirjoituksessa lienee se, että vaikka sinulla on hirveästi haasteita elämässä,
pitää koittaa selviytyä eikä ensimmäiseksi vaan luovuta. Aika paljonhan mun
elämä tämän vammaisuuden kanssa on näyttämistä muille että pystyn, ja haluan
pystyä. Se ei onneksi tarkoita sitä, että luovutan vaikka välillä rankasti
vituttaakin. Kaiken tämän jälkeen voin
todeta, että elän elämäni onnellisinta aikaa melkeimpä joka osa-alueella, opiskelen
unelma ammattini johon tulen valmistumaan ennemmin tai myöhemmin.
Kaikkea
hyvää viikonloppuu.
<3:llä
Tuoliapina
Kommentit
Lähetä kommentti