30 deadline

Kauan odotettu tuolini saapui ja sehän oli juuri sitä mitä halusinkin. Heti istuessani tunsin kuinka olisin istunut takaisin ”kotiin”. Kannattaa uskoa ja luottaa omaan intuitioon, se palveli mua ainakin tässä asiassa.

Niin paljon tässä välissä on kerennyt tapahtua, etten oikeen tiedä mistä lähtisin purkamaan. Joten pahoitteluni, jos aiheet pomppii.

Laskettelu reissukin tuli tehtyä, se oli kaikista parhaiten onnistunein mitä aikaisemmat reissut. Se johtui siitä kun laskin ihan oikeasti melko omatoimisesti sillä kelkalla. Toki se saattoi vaikuttaa kun laskettajana oli tuttuni, niin hän uskalsi patistaa minua käyttämään kroppaani enemmän. Tavoitteena olisikin että joskus uskaltaisin ja pystyisin ihan itsenäisesti laskemaan. Nytkään ei ollu enää kuin pieni varmistus ja laskettaja takana, mutta itse ohjasin. Jossain vaiheessa mentiikin jo vähän liian kovaa, mut mun mielestä se on siistimpää mitä enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Voin lisätä tähän yhden videon, niin näette vähän miten homma toimii.

Treenit on sujunut omalla painollaan. Nyt sain pyörätuolin lisäksi rollan mitä kokeilen. Se on siis se työnnettävä malli, niin kuin mummukoilla, mutta testaan kumpi on itselleni parempi. Onneksi on aina mahdollisuus vaihtaa.

Yritin heittäytyä hurjaksi pääsiäisenä ja ajattelin että bilettäisin monta päivää kavereiden kans. Mutta ensimmäisenä iltana olin jo kahden aikaan kotona, koska väsytti. Seuraavana päivänä olin kovasti valmistautumassa iltaan, mutta koti vei voiton. Ei pitäisi vissiin suunnitella mitään, niin onnistuisi paremmin. Kaiken kaikkiaan mukava pääsiäinen ja mikä parasta, ei mennyt paljon rahaa.

Kuten sanoin tossa aiemmin, mulla pomppii ajatukset. Lähinnä sen takia, kun ennen kirjoitusta tein kouluhommia.

Mutta siis, tuli tässä yks päivä mieleen että mulla oli lapsena sellainen ajatus että mulla ois kaksvitosena ammatti, olisin naimisissa ja yksi lapsi. Täytän reilun vuoden päästä kolomekymmentä, se on ollut mun deadlinen perheen perustamiseen. Edelleen tuntuu siltä että perhe jää haaveeksi, koska olen sen perustellut itselleni niin, etten halua olla vanha äiti ja haluaisin mieheni kanssa olla muutaman vuoden ennen perheen perustamista.

En siis edelleenkään seurustele, eikä mulla ole epätoivoinenkaan olo, mutta kyllä ajatus mietityttää. Haluaisin hirveesti jossain elämäntilanteessa lapsen tai lapsia, mutta se alakaa sotimaan tuota mun deadlinea vastaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä kesä tuo tullessaan ;) Enkä pidä sitä tietenkään itsestäänselvyytenäkään että perheen perustaminen onnistuisi tosta noin vaan. Mitään rajoitteita mulla ei oo etteikö raskaaksi tuleminen onnistuisi.

Mä kuitenkin tällä hetkellä opiskelen ja sitä miestä ei oo näköpiirissä, elikkä elämäntilanne ei ole tällä hetkellä sovelias.

 Joskus on käynyt mielessä jaksaisiko yksin ryhtyä äidiksi. Hetken mietittyäni ajattelin, ettei se ole sitä mitä haluan. Haluaisin kuitenkin tarjota normaalin perhearjen lapselleni ja tällä hetkellä se ei ole mahdollista. En kuitenkaan paheksu ihmisiä jotka päätyvät yksin tähän projektiin. Minusta se on todella kunnioitettavaa.

Menipä syvälliseksi, tähän on hyvä lopettaa.

Mukavaa viikonloppua.

<3:llä Tuoliapina