Olin itsekkin ennakkoluuloinen?!?

Kokeilen etäkoulupäivän jälkeen kirjoitella. Viimeksi taisin mainita, että on tulossa avustaja haastikset, nyt on sitten paras mahdollinen haastattelujen perusteella avustajan tuuraaja löytynyt. Koskaan ei voi tosin tietää miten kaikki lähtee liikkeelle, mutta luottamus on kova omaan intuitioon.

Mä oon paljon puhunu blogissa ennakkoluuloista yleensäkkin ihmisiä kohtaan, mutta eritoten oon puhunut omien kokemusten kautta. Nyt täytyy myöntää, että ennakkoluuloisuus kolahti lähempää kuin arvioinkaan. Sen enmpää henkilöä mainitsematta, mutta tutustuin viime baari kerralla ihmiseen, hän käyttää välillä pyörätuolia. Harmikseni jouduin huomaamaan itsessäni ennakkoluuloisia ajatuksia. Yllätyin todella suuresti, koska aiheena vammaisuus ja etenkin liikuntarajoitteisuus, pitäis olla mulle käsitelty asia. Mutta eihän se ihan niin sitten ollutkaan. Mietin samoja asioita mitä minulta yleensä kysellään, eli miksi miten ja milloin? Ja kaikkea siltä väliltä mikä liittyy kyseiseen henkilöön ja hänen pyörätuoliinsa. En olis ikinä uskonut itsestäni että vajoan siihen samaan paska kyselyrumbaan mitä itse kohtaan. Nyt kuitenkin haluan sanoa, että tutustumisen ja hetken mietinnän jälkeen palasin järkiini ja teki mieli löydä itseäni päin näköä, ja kysyä mitä mä teen? Samalla tämä ennakkoluulojen käsittely auttaa ymmärtää niitä pystyssä kulkevia ihmisiä jotka tulevat kysymään, varmasti hyvää hyvyyttään, taustoistani. Se vituttaa välillä suunnattomasti, mutta nyt opin ettei ne sitä tahallaan tee, vaan tietämättömyyttään. Tietämättömyyttään minäkin kyselin. Ei se tarkoita sitä että kaiken pitäisi olla selvää, vaikka itsekin käytän tuolia. Sikäli hyvä opetus mulle, jospa tämä auttais seuraavalla kerralla muakin suhtautumaan eri tavalla ihmisiin jotka haluavat kysellä liikuntarajoitteisuudestani.

Tänään on tasa-arvon päivä. Paljon ollaan menty Suomessakin eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävää. Tasa-arvoisuus olisi hyvä muistaa muutenkin kuin kerran vuodessa, varsinkin pienillä teoilla ja eleillä pääsemme kaikki eteenpäin. Tuli tästä tasa-arvosta mieleen, että vanhin kummityttöni sanoo aina tietyn väliajoin kavereilleen , että hänen kumminsa istuu pyörätuolissa, mutta hän on aivan samanlainen ku me kaikki muutkin. Kummityttöni on yhdeksän, on aivan ihanaa kun hänelle ja lähipiirin lapsille, liikuntarajoitteisuuteni on ihan normaali juttu. Muistakaa siis pitää itseänne arvokkaina, olitte sitten millaisia tahansa.

Hyvää tasa-arvon päivää!

<3:llä Tuoliapina