Levottomat aivot ja levoton elämä

Kirjoitinkin jokin aika sitten että lähden Fitfarmin treeni viikonlopulle, mutta en ole sen koommin siitä kirjoittanut. Joten ajattelin tehdä sen nyt. 
Lähdin viikonloppuun ajatuksella että pääsen rikkomaan rajojani ja omia mieltymyksiä ns. pystyssä kulkevien sekaan. Minut otettiin aivan loistavasti vastaan, eikä kukaan katsonut minua kieroon, vaikka en täysin kaikkea liikkeitä pystynytkään suorittamaan. Avustajani oli mukanani, hän tsemppasi ja käytti omaa mielikuvitustaan että pystyin lähes, tai ainakin osaltaan, liikkeet toteuttamaan. Mitään en jättänyt täysin tekemättä, paitsi salin ympäri juoksemisen. Toki oisin voinut kelata mukana, mutta se nyt ois näyttänyt hassulta. 
Meitä oli vajaa 200 naista mukana, vaikka porukka oli tuntematon niin yhteishenki oli huikea. Jutan järjestämät luennot ja iltarentoutus oli kyllä erinomaisia. Ja mikä mua ilahdutti suuresti, niin oli se että, Jutta oli tsemppaamassa meitä treeneissä.  
Ruokabuffetti oli hotellin puolesta aivan loistava. Ainoa ongelma omalla kohdalla oli se, etten jaksanut syödä niin paljon kuin oisin halunnut. Oli aivan ihania herkkuja ja varmasti jokaiselle jotakin. Meillä oli tarkoitus käydä kylpylän puolella, mutta syönnin jälkeen ei mitään mahdollisuutta, mä oisin varmaan vajonnut pohjaan.
Ennen kaikkea viikonlopusta jäi erinomainen fiilis, oon tyytyväinen omiin suorituksiini sekä siihen, että treenamista viikonlopun aikana oli kolme tuntia. Treenit oli tosi tehokkaita ja hyviä. Uskon että viikonlopusta ei olisi tullut näin onnistunut, ellei minulla olisi ollut näin työhönsä motivoitunut avustaja mukana. Tarpeeksi osas piiskata että tuli tehtyä, mutta myös antoi mun rentoutua. Menen varmasti seuraavankin kerran Ikaalisten treeni viikonlopulle. 
Täytyy antaa erityiskiitos Ikaalisten hotellin henkilökunnalle, koska eivät veloittaneet avustajastani sekä pyytämättäni olivat huolehtineet minulle inva huoneiston.

Mulla on tällä hetkellä menossa työharjoittelu, se ei ole mennyt ihan ongelmitta. Aloitin harjoitteluni erinomaisessa ympäristössä, paikka oli henkilökunnaltaan tosi ihana. Sain harjoitella ja oppia uutta joka päivä, mutta omasta halustani vaihdoin paikkaa koska paikan sisäilma ei sopinut minulle. Tämä tarkoittikin sitten sitä, että jouduin etsimään uuden harjoittelupaikan, jonka löysin vasta 29 puhelinsoiton jälkeen. Jätän mainitsematta paikan nimeä omista syistäni, mutta se täytyy sanoa että paikka on ollut erilainen, mutta olen viihtynyt hyvin. Olen ulkona päivisin joten se mainaa sitä, ettei mun harjoittelupäivän jälkeen tarvitse erikseen treenata, koska minulla on kävelyteline ainoastaan apuvälineistäni mukana.

Kirjoitinkin paskasta pyörätuolista taannoin, ensi maanantaina vihdoin pääsen testaamaan saman merkkistä jakkaraa mikä mulla oli ennen tätä huonoa tuolia. Uskon että apu on suuri kun pääsen vaihtamaan tuttuun ja turvalliseen merkkiin. 
Tuli tässä mieleen että kirjoitin niistä kelan fysioterapiakerroista ja taisin myös mainita että se valitus ei mennyt läpi, mutta olen oppinut kääntämään sen positiiviseksi koska, treenaan myös omalla ajallani nykyään ja se on mielekästä. Nälkä kasvaa syödessä. Eilen kävin vetämässä treenin avustajani pitämänä. Voin sanoa että hiki tuli, eikä turhia löysäilty. Olen saanut nyt palautetta paljon edistymisestäni, se on ollut hyvää ja sitä on ollut kiva saada, mutta muutamat ihmiset miettii että lepäänkö tarpeeksi. Lepään, lepopäivät ovat vielä tärkeempiä kuin itse treeni. Eilisissä treeneissä kokeilin kävellessä ilman tukea 6kg kahvakuulalla. Haastoin itseäni vaihtamalla kahvakuulan kädestä toiseen liikkeessä, se ei ole onnistunut ennen, mutta nyt laitankin teille videon niin näette miten se meni.



Seisoma asentokin on todella suora nykyään. Että kyllä se treenaminen kannattaa.



Edellisen avustajan työn lopetettua minulle tuli eteen tilanne, että tarvitsin auton omaan käyttööni, koulua varten (edellisellä avustajalla oli auto käytössä, jonka kanssa kuljimme). Auton osto onkin ollut loistokasta, jokseenkin luonteeni vuoksi olen ollut malttamaton. Mutta nyt näyttäisi siltä että koeajossa oleva auto on papereita vaille valmis. Tuleva autoni on nimissäni ensimmäinen, en muista olenko teille sanonut mutta en vammani vuoksi kykene ajamaan autoa itse. Joten istun vänkärin puolella ihan mieluusti. Auto liikkuu silloin kun avustajani on töissä tai lähipiiristäni ajokortillinen on kanssani lähdössä. Oma auto ei vaikuta taksimatkoihini, koska en pääse itsenäisesti autolla liikkumaan.

Sain lähetteen ADHD tutkimuksiin, tutkimukset alkavat viimeistään toukokuussa. Mulla on niin levottomat aivot ja levoton elämä niin haluan selvyyden tähän. Kerron asiasta lisää sitten kun tutkimukset alkavat.

Eilen oli ystävänpäivä, käytiin ystäväni kanssa Pannussa ystävänpäivä illallisella. Se oli meidän toka ystävänpäivä, muttei todellakaan vika.






<3:llä Tuoliapina

Kommentit

Suositut tekstit