Koskaan ei saa luovuttaa - kaikella on tarkoitus!
Heräsin tiistai-aamuna aivan älyttömän kovaan vitutukseen.
Tiesin jo silloin, että tämä päivä ei tiedä hyvää. Tuntui, että mitä tahansa tein tai mitä tahansa ajattelin, kaikki meni päin persettä.
Opiskelujen aloitukseen liittyen on tullut muutamia muuttujia.
Hakiessani kouluun, opintojen piti toteutua monimuoto-opetuksena ja varauduin siihen, että kuljen koululle 1-2 kertaa viikossa ja loput opinnot kotoa käsin. Kunnes koululta tuli tieto, että lähiopetusta koululla onkin 4 päivää viikossa klo 9-15 koko opiskelujen ajan. Mulla on tosi lyhyt pinna, tahtoisin aina että kaikki minulle tärkeät asiat tapahtuisivat heti. Näin ei käynyt, vaan jouduin odottelemaan vastauksia eri tahoilta kouluun liittyen. Koska lähiopetusta olikin noin paljon, ongelmaksi muodostui kouluun kulkeminen, koska matkustaminen ei ole ilmaista ja vammani vuoksi se on hankalaakin.
Soittelin Kelalle, työkkäriin, Kelalle ja CP-liittoon kouluasioihin liittyen ja laitoin muutamia sähköposteja. Tuli iltapäivä, enkä jaksanut enää taistella. Kävi selväksi, että koulumatkoihin ei ole tulossa tukea mistään ja mikään taho ei anna avustusta. Soittelusta huolimatta en saanut minkäänlaista tukea koulumatkoihini. Tässä vaiheessa olin jo luovuttamaisillani, kunnes päätin että tässä on pakko olla vielä joku mahdollisuus. En halua heittää unelma-duuniin kouluttautumisen mahdollisuutta tuosta vain menemään. Joten laitoin vielä sähköpostia oppilaitokseen vastaavalle kouluttajalle ja ehdotin, että voisinko opiskella kotoa käsin suurimman osan opinnoistani.
Vastaus oli myönteinen!
Saan opiskella suurimman osan kotoa käsin ja mahdollisuuksieni mukaan käyn paikan päällä. Työssäoppimisjaksotkin saan Oulussa suorittaa. Aivan mahtavaa toimintaa!!
Viime kirjoituksessani puhuin avustajani tunneista, johon olin hakemusta tekemässä. Avustajapäätöskin tuli ja se oli myönteinen, avustajatunteja tuli juuri se määrä, mitä hainkin.
Ja nyt voin rauhallisin mielin aloittaa opinnot lokakuussa. Ei se ole niin yksinkertaista Tuoliapinalla, kun hakee kouluun ja pääsee sinne, niin sitten täytyy alkaa avustajatunnit anomaan ja perustelemaan ja kauhea paperisota liitteitä sinne, tänne ja vielä tuonne. Heikompi olisi voinut jo luovuttaa.
Nyt kun kaikki on selvää, niin olen varma, että selvitän tieni tutkintoon kun tuki on turvattu. Tämä onkin osoitus jälleen kerran siitä, että ikinä ei saa luovuttaa - kaikella on tarkoituksensa!
Aina pitää tehdä unelmiensa eteen kaikki voitava ja sit jos menee mönkään, niin yritetään uudestaan!
Fysioterapia-päätös tuli, sain senkin kolmeksi vuodeksi eteenpäin, ei tarvitse enää taistella. Kertoja sain 1-2 kertaa viikkoon, joko palveluntuottajien tiloissa tai kotona. Ensi viikolla onkin ensimmäiset fysio-treenit kesän jälkeen, mutta olenhan tietenkin treenannut kotona omatoimisesti. Laskin juuri kilometrit, kelauskilsoja oli tullut vajaa 90km ja pyöräilykilsoja reilu 75km. Vielä on kesää jäljellä - toivottavasti 100 menee rikki! Eniten olen innoissani kävelytaidon kehittymisestä, viimeisimmän videoni kävelystä eka kertaa elämässäni Martan kanssa laitan tähän:
Yritän saada lupaamani haastattelun äitini kanssa valmiiksi ensi kerraksi. On tässä ollut muuta mietittävää nyt. Lähden tästä itse ratsastamaan sekä käyttämään siskon lapsia hepan selässä.
Kaikki on hyvin, sekä minulla että Martalla!
Olen aika onnellinen kaikesta saavuttamastani!
<3:llä
Tuoliapina
Tiesin jo silloin, että tämä päivä ei tiedä hyvää. Tuntui, että mitä tahansa tein tai mitä tahansa ajattelin, kaikki meni päin persettä.
Opiskelujen aloitukseen liittyen on tullut muutamia muuttujia.
Hakiessani kouluun, opintojen piti toteutua monimuoto-opetuksena ja varauduin siihen, että kuljen koululle 1-2 kertaa viikossa ja loput opinnot kotoa käsin. Kunnes koululta tuli tieto, että lähiopetusta koululla onkin 4 päivää viikossa klo 9-15 koko opiskelujen ajan. Mulla on tosi lyhyt pinna, tahtoisin aina että kaikki minulle tärkeät asiat tapahtuisivat heti. Näin ei käynyt, vaan jouduin odottelemaan vastauksia eri tahoilta kouluun liittyen. Koska lähiopetusta olikin noin paljon, ongelmaksi muodostui kouluun kulkeminen, koska matkustaminen ei ole ilmaista ja vammani vuoksi se on hankalaakin.
Soittelin Kelalle, työkkäriin, Kelalle ja CP-liittoon kouluasioihin liittyen ja laitoin muutamia sähköposteja. Tuli iltapäivä, enkä jaksanut enää taistella. Kävi selväksi, että koulumatkoihin ei ole tulossa tukea mistään ja mikään taho ei anna avustusta. Soittelusta huolimatta en saanut minkäänlaista tukea koulumatkoihini. Tässä vaiheessa olin jo luovuttamaisillani, kunnes päätin että tässä on pakko olla vielä joku mahdollisuus. En halua heittää unelma-duuniin kouluttautumisen mahdollisuutta tuosta vain menemään. Joten laitoin vielä sähköpostia oppilaitokseen vastaavalle kouluttajalle ja ehdotin, että voisinko opiskella kotoa käsin suurimman osan opinnoistani.
Vastaus oli myönteinen!
Saan opiskella suurimman osan kotoa käsin ja mahdollisuuksieni mukaan käyn paikan päällä. Työssäoppimisjaksotkin saan Oulussa suorittaa. Aivan mahtavaa toimintaa!!
Viime kirjoituksessani puhuin avustajani tunneista, johon olin hakemusta tekemässä. Avustajapäätöskin tuli ja se oli myönteinen, avustajatunteja tuli juuri se määrä, mitä hainkin.
Ja nyt voin rauhallisin mielin aloittaa opinnot lokakuussa. Ei se ole niin yksinkertaista Tuoliapinalla, kun hakee kouluun ja pääsee sinne, niin sitten täytyy alkaa avustajatunnit anomaan ja perustelemaan ja kauhea paperisota liitteitä sinne, tänne ja vielä tuonne. Heikompi olisi voinut jo luovuttaa.
Nyt kun kaikki on selvää, niin olen varma, että selvitän tieni tutkintoon kun tuki on turvattu. Tämä onkin osoitus jälleen kerran siitä, että ikinä ei saa luovuttaa - kaikella on tarkoituksensa!
Aina pitää tehdä unelmiensa eteen kaikki voitava ja sit jos menee mönkään, niin yritetään uudestaan!
Fysioterapia-päätös tuli, sain senkin kolmeksi vuodeksi eteenpäin, ei tarvitse enää taistella. Kertoja sain 1-2 kertaa viikkoon, joko palveluntuottajien tiloissa tai kotona. Ensi viikolla onkin ensimmäiset fysio-treenit kesän jälkeen, mutta olenhan tietenkin treenannut kotona omatoimisesti. Laskin juuri kilometrit, kelauskilsoja oli tullut vajaa 90km ja pyöräilykilsoja reilu 75km. Vielä on kesää jäljellä - toivottavasti 100 menee rikki! Eniten olen innoissani kävelytaidon kehittymisestä, viimeisimmän videoni kävelystä eka kertaa elämässäni Martan kanssa laitan tähän:
Yritän saada lupaamani haastattelun äitini kanssa valmiiksi ensi kerraksi. On tässä ollut muuta mietittävää nyt. Lähden tästä itse ratsastamaan sekä käyttämään siskon lapsia hepan selässä.
Kaikki on hyvin, sekä minulla että Martalla!
Olen aika onnellinen kaikesta saavuttamastani!
<3:llä
Tuoliapina
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti