ASENTEET ON SAATANASTA

Jes, viime viikolla kelauskilsoja 10,15, se on eka kymppi raskauden jälkeen minkä sain. Tuntuu siistiltä, kun kroppa alkaa muotoutuu omaksi. Meidän mini on nyt kuukauden, ja kaikki on menny yllättävän hyvin. En oo ollu läheskään niin väsynyt mitä ajattelin, ja sektiostakin palauduin tosi hyvin. Olisivat kotiuttaneetkin mut sairaalasta parin päivän jälkeen, mutta halusin levätä vielä yhden päivän lisää. Tästä tekstistä saattaa tulla melkoista sillisalaattia ku en oo pitkään aikaan tänne kerenny kirjoitella, ja haluan mahdollisimman kattavasti kertoa, mitä meille kuuluu. 

Mää tykkään siitä, kun oon saanu rakentaa oman rutiinin lapsille, kun Henkka on töissä. Tai no eihän tolla minillä ei vielä oo mitään rutiinia, mutta kaikki soljuu hyvin. Leo on maailman paras isoveli. Miniä kohtaan on tosi empaattinen ja auttavainen. Mulle ymmärrettävästi oikuttelee, mutta sekään ei mene liiallisuuksiin, ja tottelee kuten tähänkin asti. Mää rakastan sitä että lapsi koettelee, koska se on luottamuksen osoitus. Toivoisin, että kaikki muistais sen, että tämä on Leollekki tosi iso muutos, eikä voikaan aina vaatia hyvää käytöstä. Se on vaan hyvä että lapsi kokeilee rajoja, ja aikuisen, varsinkin vanhempien tehtävä on laittaa rajat. Kyllä sen huomaa, että kaikki ei ole niin tarkkoja kuin minä, mutta sen huomaa sitten lapsen käytöksessä levottomuutena ja ärtyneisyytenä. Itse oon hyvin tarkka siitä, että rajat on ja niissä pysytään. Tunteita saa ja pitää näyttää, mutta rajat on rakkautta ja luo turvallisuutta. Lisään vielä, että pitää osata myös vaatia hoitoa ja olla perillä asioista, koska moni asia ois jääny selvittämättä ja hoitamatta, ellen olisi ollut tarkka. Mentiin mittaamaan Leon ferritiini, ja lääkäri kyseenalaisti mutta sanoi, että voihan ne ottaa. Menin sitten itse maksavana asiakkaana tarkistamaan, ja nehän oli ihan tyhjät. Nyt Leo on syöny 3kk rautaa ja kontrollit tällä viikolla, mutta senkin lähetteen oli lääkäri unohtanut kirjoittaa. Pitäkää huoli omistanne. Leo sai päiväkotiin 10 kerran toimintaterapian, ihan huippua.

Yritän muistaa myös itseni, ja yritän keksiä jotain kivaa tekemistä pois arjesta, mutta sekin on toisaalta vaikeaa lähteä yhtäkkiä pois kotoa, jos ei oo mitään tarvetta lähtee. Onneksi meidän perheessä on kaksi vanhempaa, että siitä ei mitään syyllisyyttä tarvitse kokea. En oo mitään bileihmisiä, tai nykyään alkoholi on toissijainen asia elämässä, niin on vaikea lenkin lisäksi keksiä mitä sitä lähtisi tekemään. Onneksi marraskuussa alkaa livekeikat. Minähän työnnän vaunuja silleen, että minua työnnetään. Edelleen se on ihmisille outo asia, ja päät kääntyy, ja tuijotetaan. Sanoinkin eilenkin yhdelle että mitä katot. Mun mielestä on tosi töykeää ja ala-arvoista tuijottaa. Mutta niin kuin oon täällä aikaisemminkin sanonut, nämä asiat ei koskaan tuu muuttumaan. Ai niin, kun meitä oli kotiuttamassa lasten lääkäri sairaalasta, niin se kysyi ihan pokkana multa, että perityykö cp-vamma sulta pojalle. En oikein osannut muuta sanoa kuin että ei periydy, tähän lääkäriltä sain vastauksen että hyvä, normaali neuvolaseuranta siis. Yksi hoitaja oli ennakkoluuloinen, ja ei millään meinannut uskoa, että apua on riittävästi kotona. Mietti siinä ääneen, että pitääkö tehdä jokin ilmoitus johonkin, että saadaanko tarpeeksi apua. Sen kyllä huomasi hänestä, että olimme ensimmäinen erilainen perhe hänelle, hän sanoikin, että ei ole pyörätuoliäitejä vielä hoitanut.

Onhan nuo asenteet ihan saatanasta, mutta eipä se mun tehtävä oo muutakun sanoa että pärjätään, ja hoitaja voi olla siitä ihan omaa mieltä. Sitten onneksi oli myös niitä ihania hoitajia jotka ääneen sanoi, että hoidetaan todella hyvin, että ihana nähdä, ettette tarvitse apua. Ihan samalla lailla kun Leon kanssa, en tarvinnut lääkkeitä ollenkaan, ja kipupumppukin oli minimillä koko ajan. Kaiken kaikkiaan kuitenki sairaalaoloaika ja sektio oli paljon positiivisempi ja paljon korjaavampi kokemus kuin edellinen. 

Parisuhde eioo kärsiny vauva ajasta, toki väsyneenä sanotaan toisille kärkkäämmin, mutta se on elämää. Kaiken kaikkiaan menee todella hyvin, mulla on se hyvä taito, että pystyn nukahtamaan sen jälkeen kun vauva on syöny pullosta, ja vuorotellaan yöt. Martta on ottanut tosi hyvin molemmat lapset, huolehtii ja on kokoajan läsnä. Täydellinen lauma meillä nyt. Ei tässä tekeminen lopu, eikä paljon paikallaan tarvi olla, mutta arki on ihanaa just nyt.

❤️ Tuoliapina