Mitä meille kuuluu nyt?

 Aikamoinen viikko takana. Leo sai oksennustaudin jälkeen korvatulehduksen ja todella korkean kuumeen. Kuulemma bakteeriperäistä. Voitte kuvitella, kuinka haastavaa on nyt ollut kun pitäisi olla sisällä, että kuume varmasti laskee, ja Leolla alkaa olla energiaa kuin pienessä kylässä. 

Tänään kuitenkin on ollut ensimmäinen kuumeeton päivä. Maanantaina käytin häntä hyvinvointikeskuksessa, kun oli niin voipunut ja flunssainen. Jouduttiin sitten odottamaan neljä tuntia, että päästiin lääkärille, ihan käsittämätöntä. Kaikki meni vaan Leon ohi. Hoitaja tuli sitten sanomaan, että liian kauan oltiin odotettu, ja että hän käy hoksauttamassa lääkäriä, että se on varmaan unohtanut. Samantien kun hoitaja oli käynyt hoksauttelemassa niin päästiin. Nyt menee maantai-iltaan asti antibiootti ja toivotaan, että maanantaina päästäisiin aloittamaan arki. 

Kirjoitan monta kertaa täällä kokemistani ennakkoluuloista. Ja tuntui, että hyvinvointikeskuksessa hoitaja ei kuunnellut minua äitinä vaan kyseenalaisti Leon oireet. Sanoi, että ihan pirteältähän tuo minusta näyttää, jaksaako leikkiä? Vaadin hoitajaa mittaamaan kuumetta. Niin lukemahan oli niinkin korkea kuin 38.5, sen jälkeen muuttui hoitajankin ääni kellossa. Noh, nyt on kaikki hyvin, odotan jo töihin pääsyä. Mutta pidän todella tärkeänä sitä, että hoidan Leon kunnolla taas kuntoon ennenkuin taas päästään päiväkotiin. 

Jospa oltaisiin vähän aikaa terveitä enkä itse sairastuisi. Kaikesta huolimatta oon nauttinut siitä, että oon itse saanut hoitaa poikaa kotona ja olla läsnä, vaikka lopussa alkaakin kyllästyttämään meitä molempia. 

Henkka tulee illalla Kuopiosta. Molemmat ootetaan innolla, vaikkakin viikonloput on lyhyitä yhdessä, mutta ne on sitäkin antoisimpia. 

Avustajakuviot tämän uuden arjen keskellä toimivat tällä hetkellä erityisen hyvin. Leokin on oppinut aina tietämään kuka meitä tulee auttamaan ja hän antaa palautetta mulle, että hän tykkää avustajista, mikä merkkaa mulle tosi paljon. Kivaa itestäkin kun Leolla pysyy samat tyypit, niin tulee semmoinen luottamussuhde. Kaikkein parasta on kuitenkin se et meillä on semmoinen kotoisa fiilis olla kotona, vaikka täällä onkin apu, se ei oo itsestään selvää. Jospa tämä sama tilanne kestäisi pitkään, niin kaikilla ois hyvä olla. 

Mulla on tulossa ensiapu koulutus, kivaa, että pääsee päivittämään tiedot ja osaamisen. Kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Musta on kiva, että te ootte pyytänyt multa ihan normaaleja kuulumisia, että mitä meille kuuluu. On ihan hyvä pysähtyä välillä itekkin miettimään, että mitä sitä on oikein tapahtunut. 

Saatiinpa naisten kesken Leolle koottua uusi sänky. Taitaapa unet maittaa kun on yli kaksi tuntia nukkunut. 

Mukavaa viikonloppua! Kirjoittelen taas kun on sen aika. 

<3 Tuoliapina