Asennevamma ei ole ok

 On vierähtänyt aikaa kun oon viimeksi kirjoitellut, tekstien välissä on tapahtunut paljon. Me ollaan saatu alakerran asunto jossa oma piha, vieläpä tien toiselta puolelta joten aluettakaan ei tarvinnut vaihtaa. Tää on aivan loistava ja täyttää kaikki meidän kriteerit. Live keikoillakin oon päässyt käymään pitkästä aikaa ja se on antanut voimaa ja iloa elämään.

 En muistaakseni oo kirjoittanut tästä täällä mutta yksi asia on palautunut ennalleen koronan jälkeen, eli ihmiset ei yhtään kato kännissä mihin ne kävelee, toisen ihmisen kunnioitus unohtunut kokonaan. Mää olin pyörätuolilla keikoilla, ja siellä siis keski-ikäiset naiset ja miehet kiilas ohi ja kompastu mun tuoliin kun eivät jaksaneet jonottaa, sanoinkin yhdelle naiselle siitä suoraan niin hän vaan tokas että "minä meen nyt tästä" ja oikeesti hyppäs mun yli, mutta onneksi karma kosti ja jalka jäi mun pyörätuoliin kiinni niin huomasi että ei ollutkaan ihan niin hyvä idea. No tähän samaan syssyyn voisin ihmetellä myös paria muuta juttua liittyen kohtaamisiin Leon päiväkotimaailmasta. Ensin haluan tuoda positiivisen ja ihanan esimerkin ilmi, leo käy kolme kertaa viikossa perhekerhossa ja ohjaajat siellä ovat aivan ihania ja läsnä olevia. Meidän perhe ja mun avustajat on otettu todella hyvin vastaan, ilman mitään erityis kohteluita ja olen sanonutkin sen heille että pidän heistä todella paljon. Mulle ensivaikutelma merkkaa aina ja kaikki siinä ihmisen olemuksessa, tarkkailen välillä vähän liiankin tarkasta jos kohtaan uuden ihmisen ja se saa monta kertaa epämielyttäviä oloja itelle kun jään niitä sitten miettimään liiakseen omassa päässä. Toinen ei toivottu esimerkki on toisesta paikasta, jossa Leo käy sillointällöin. Menemme paikkaan aina taksilla ja mulla on aina avustaja mukana, kun luovutan Leon henkilökunnalle niin musta tuntuu että mua katotaan aina päästä varpaisiin, että siis oikeasti tuijotetaan ja tämä sama tunne on tullu avustajillenikin. Samassa paikassa oleva työntekijä on myös saanut minulta myös hyvää palautetta, koska kohtasi meidät ammattitaidolla. Kun menen hakemaan Leoa pois, minulle vastataan töksäytellen, ja hyvin vähä sanaisesti eikä sanota heippaa kun lähdemme. Minun mielestä tämä ei oo yhtään ok, oon miettinyt että sanoisinko asiasta ihan suoraan mutta en toisaalta jaksa, jos ovat sellaisia ihmisiä että eivät sitä ymmärrä, niin antaa olla. Nyt joku varmasti miettii, että miksi Leo käy siellä, vastaus on että se on oikeasti tykännyt käydä siellä, kun eihän lapsi sitä aisti mitä vanhempi aistii ja niin kauan kun lastamme kohdellaan oikeudenmukaisesti ja ammattitaidolla niin en näe siellä käymiselle mitään estettä, mutta silti haluan tuoda asian ilmi koska en itse hyväksy tätä minuun kohdistuvaa kohtelua. Tämmöstä kohtelua voi muutkin saada, en sitä sano mutta teen omalta osaltani voitavani jotta tilanne muuttuisi, en tokikaan tiedä vielä keinoja kun ei oo niin isosta asiasta kyse muuta kun asennevammasta. Toistaiseksi Leoa on kohdeltu ok, mutta välillä tulee sellainen olo että leon vilkkaus aiheuttaa ihmettelyä siellä, vaikka toisessa paikassa sanovat että on normaali 2-vuotias. Asenteet minua ja minun pyörätuolia kohtaan ei varmasti ikinä tuu muuttumaan, mutta jos edes joku ihminen muuttaisi asennettaan sillä kun tuon tämän julki, niin se on minulle voitto tässä näkymättömässä taistelussa. 


Viime viikonloppuna tuli vuosi suomiloven kuvauksista, se oli kyllä hieno kokemus, ja oli ihana nähdä Henkan aito ja onnellinen reaktio silloin. vieläkin muistellaan kotona lämmöllä sitä päivää ja iltaa. Jos jakso kiinnostaa katsoa uudestaan niin se löytyy yle areenasta, suomilove ja sannin ilta. Suosittelen lämpimästi kokemusta kaikille, ketkä haluaisi yllättää rakkaan ihmisen. 


Meidän porukat on tällä hetkellä Espanjassa, lähtivät maaliskuun alussa. Suunnitelmissa on lähteä Henkan ja Leon kanssa syyskuussa lomailemaan sinne. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Tulisipa se kesä ensin tänne suomeen. 


<3 Tuoliapina

Kommentit

Suositut tekstit