Arkinen sillisalaatti

Tässä viikon mittaan ku oon ajatellu monta kertaa et alotan kirjottaa tänne niin on tutunu pitkästä aikaa siltä että on oikeesti asiaa. On niin paljo asiaa että pittää oikeen miettiä mistä alottaa. Leo nukkuu päikkäreitä niin nyt on hetki. Vihdoin tämä päivä koitti, me ollaan nyt sisällä hetki jumissa kun mulle asennetaan ovikoneistoa hissiin. Oon oottanu tätä päivää noin kuukauden. Kaikki muut apuvälineet onki jo paikallaan. Kyllä niin helpottaa elämää, mutta ei se silti liian helppoa ole. Mutta nyt pystyn olemaan hiukan omatoimisempi.

Tästä tulee melkoinen sillisalaatti, mutta siis siitä väsymyksestä, ferritiinit oli 20 eli matalat. Aloitin kolmen kuukauden rautakuurin, mä toivon todella että tää jeesaa nimittäin tää jatkuva väsymysolotila alkaa vaikuttamaan kaikkeen, mutta kaikista eniten parisuhteeseen. Henkka kun tulee töistä niin mua oikeesti vituttaa ku mää en jaksa mitään tehä. Tai no siinä tapauksessa jaksan vähän paremmin jos saan päivällä nukuttua edes yhet päikkärit. Mutta jos en, niin nukahan tyyliin heti kun annan itselleni luvan siihen. Mutta onneks asiaa tutkitaan.

Tapanani ei oo valittaa vaikka siltä on saattanu vähän tuntua kun nyt luet tätä, mutta otanpa esiin muutaman tilanteen jotka suunnattomasti ärsyttää. Meillä on välttämätön pakko olla avustaja Henkan ollessa töissä, että pystyn pyörittämään arkea. Oon tottunu siihen, mutta tilanteet jotka ärsyttää arjessa on se, että kun minä työnnän omaa lastani vaunuissa silleen että istun itse pyörätuolissa niin avustajaa luullaan lapseni äidiksi, se on suora olettamus. Miksi sen täytyy olla suora olettamus että pystyssä oleva on se äiti? Mun mielestä jos se on jotenkin epäselvää, voisi vaikka kohteliaasti kysyä eikä suoraan puhuta avustajalleni minun lapseeni liittyvistä jutuista. Tuli mieleen tässä se että myöskin miestäni on luultu suoraa avustajakseni. Onneksi Henkka osaa tarpeen tullen korjata hyvin painokkaasti väärinkäsitykset <3. Mun mielestä meijän arki on normaalia tai ainakin meille normaalia, niin se on jännä kun jotkut ihmiset ei sitä ymmärrä.

Oon alottanu kuntoilunkin pikkuhiljaa silleen kunnolla. Oon pystyny kävelemään mäkeä itsenäisesti ylöspäin, mutta en päässyt ihan ylös asti ja treenin jälkeen tuli ihme hengen ahdistus, sitä ei oo ennen tullu ja oon ennen kävellyt kyseisen mäen ylös ja alas. En kylläkään raskauden jälkeen, että se voi olla osasyynä, en tiedä. Oon myös pyöräillyt ja käytiin Leon kanssa vaunulenkki niin että minä itse pukkasin ja kävelin.

On aivan ihanaa ku on kesä ja lämmin. Leo täyttää 19. päivä puoli vuotta. Nopeaa aika menee. Täytyykin alkaa tekemään listaa mitä kaikkea pojalleni hommataan kun hän kasvaa ja alkaa tarvitsemaan uusia juttuja. Meillä on perjantaina ensimmäiset puistotreffit, siellä nähdään Leon ikäisiä tyyppejä niin on kyllä kiva! Pidän tärkeänä sosiaalistamisen ja leikkimisen. Leon mummu kävi niinkuin kerroinkin viime tekstissä, että hän on tulossa. Saatiin ihania kesävaatteita. Mulla tapani mukaan pomppii nämä aiheet kun on niin paljon asiaa mutta toivottavasti tekstini on ymmärrettävää. Kun aloitin tekstin kirjoittamisen niin Leo oli päikkäreillä, nyt syötän häntä tässä samalla. Leo on kyllä unelma pieni, hän nukkuu, syö, leikkii ja kehittyy erinomaisesti. Meidän avustajakuviot on paremmin kuin hyvin, tilanne on niin hyvä että se pistää hymyn huulille. Parisuhteessakin menee hyvin jos ei oteta huomioon tätä mun väsymystä. Marttakoira on saanu huomioo kun ollaan käyty kerran agility treeneissä ja tottakai Marttaa aktivoidaan joka päivä ja lenkitetään 3-4 kertaa päivässä. Ja on ollut ilo huomata miten Martta on edelleen ottanut Leon huomioon niin hyvin. Käytiin hakemassa Martan kanssa viime viikolla karvakaveri-liivit takaisin. Aloitamme toiminnan heti kun toiminta jatkuu koronatauon jälkeen. On ihanaa saada vastapainoa äitiydelle ja antaa Martalle ihan omaa aikaa ja mielekästä tekemistä.

Odotan synttäreitä, että päästään kilistelemään muutaman siiderin voimalla kaverin kanssa. Mukavaa, lämmintä ja turvallista kesää kaikille!

<3: Tuoliapina.


Kommentit

Suositut tekstit