Äitielämää
Nyt löyty rako kirjoitella. Tosiaan elämä on muuttunut aika paljon viimeisen kuukauden aikana. Kauan odotettu poikamme syntyi 19.12.2019. Mua ei ollenkaan jännittänyt sektio, odotin vain että vauva syntyy. Kysyinkin lääkäriltä salissa ollessani, saanko nukahtaa hetkeksi :D. Ainoa mikä kävi todella kipeää oli puudutuksen laitto. Se jouduttiin laittamaan kuusi kertaa kun ei vaikuttanut eikä saatu laitettua tarpeeksi syvälle. Viimein kun puudutukset oli laitettu, poikamme syntyi puoli tuntia siitä, eli 11.36. Kaiken kaikkiaan onnellinen kokemus. Poikamme sai yhdeksän pistettä ja hän syntyi täysin terveenä. Kaiken kaikkiaan olimme sairaalassa neljä päivää. Se oli toisaalta ihanaa aikaa koska meillä oli perhehuone, mutta toisaalta tosi ressaavaa, koska kaikki oli uutta ja meitä tietenkin seurattiin koko ajan. Alussa imetin muutaman viikon ajan mutta enää en. Päätös palvelee minua ja poikaa parhaiten. Tein alussa tietoisen päätöksen, että kokeilen miten imetys lähtee ja poika sai kuitenkin vasta-aineita alkutaipaleellaan, meillä on hyvä näin. Lääkäri sanoi kotiinlähtötarkastuksessa, että saitte täydellisen pojan joululahjaksi. Sitä hän on.
Henkka on alottanu työt jo ja olemme pojan kanssa päivät kotona. Meillä on ymmärrettävästi avustaja täällä 8 tuntia arkipäivinä, mutta saamme myös viikonloppuapua jos sitä tarvitsemme. Yritän kuitenkin itse tehdä pojan kanssa asiat niin hyvin kun pystyn. Poika herää 3,5 tunnin välein syömään. Olen hyvin tottunut rytmiin eikä se tunnu vielä ainakaan raskaalta. Yritän jaksaa käydä kerran päivässä vaunulenkillä ja pikkuhiljaa rakennan meidän omia rutiineja.
15.2. on ristijäiset. Olemme tienneet nimen jo yli vuoden, mutta paljastetaan se vasta ristijäisten jälkeen. Mieheni kanssa tehtiin tietoinen päätös siitä, että en julkaise blogiin naamakuvia pojasta, mutta yhden vaunulenkkikuvan haluan laittaa. Käymme vaunulenkeillä niin, että avustaja työntää minua ja minä työnnän vauvaa, koska vammaispalvelu ei suostunut myöntämään apuvälinettä pyörätuolin ja vaunujen väliin, mutta en anna sen olla este. Mehän mennään eikä meinata!
Voisin vähän kertoa asioista, missä tarvitsen apua ja mitkä onnistuu itsenäisesti. Ensinnäkin minua jännitti nostaa poikaa niskojen vuoksi, mutta osaan sen nyt tietyistä paikoista turvallisesti siirtää. Vielä on siirtymätilanteita joissa tarvitsen avustajan apua mutta se ei haittaa. Vaipan vaihto on hidasta, mutta pystyn sen tekemään. En pysty itsenäisesti pesemään poikaa. Pullolta syöttäminen onnistuu. Vaatteita olen opetellut pukemaan, mutta se on todella hidasta, joten sitä harjoitellaan vielä. En ole liian ankara itselleni, koska aika opettaa ja meillä on kuitenkin hyvä suhde pojan kanssa ollut alusta asti. Alussa Henkka joutui tekemään lähes kaiken, mutta nyt olen luonut oman tavan tehdä asioita ja se on hyvä meille kaikille. Se tekee parisuhteelle tosi hyvää, että Henkka käy kokopäivätyössä, koska minulla menee hermot jos nähään liikaa ja varsinkin kun en pysty kaikkia asioita pojan kanssa itsenäisesti tekemään. On tämä äitielämä vaan onnellista ja minulla on hyvä tilanne, että ei tarvitse olla yksin.
Poika nukkuu nyt päikkäreitä ja lähdemme kohta vaunulenkille. Martta on ottanut hyvin pojan laumaansa, se on parasta. Seuraavaksi aikaa menee ristiäisten suunnitteluun ja voin luvata että tekeminen ei lopu kesken ihan heti. Välillä joutuu kahvinkin juomaan kylmänä, mutta ei se haittaa koska poika on ensisijainen prioriteetti.
Voisin koska tahansa mennä uudestaan synnyttämään, ei jäänyt todellakaan mitään traumoja. Nyt odotan eniten sitä että pääsen aloittamaan treenaamisen, mutta kiloja ei jäänyt synnytyksestä yhtään itselle. Nyt alan valmistautumaan sinne vaunulenkille, kirjoittelen silloin kun ehdin,
hyvää alkanutta vuotta kaikille!
<3: Tuoliapina
Henkka on alottanu työt jo ja olemme pojan kanssa päivät kotona. Meillä on ymmärrettävästi avustaja täällä 8 tuntia arkipäivinä, mutta saamme myös viikonloppuapua jos sitä tarvitsemme. Yritän kuitenkin itse tehdä pojan kanssa asiat niin hyvin kun pystyn. Poika herää 3,5 tunnin välein syömään. Olen hyvin tottunut rytmiin eikä se tunnu vielä ainakaan raskaalta. Yritän jaksaa käydä kerran päivässä vaunulenkillä ja pikkuhiljaa rakennan meidän omia rutiineja.
15.2. on ristijäiset. Olemme tienneet nimen jo yli vuoden, mutta paljastetaan se vasta ristijäisten jälkeen. Mieheni kanssa tehtiin tietoinen päätös siitä, että en julkaise blogiin naamakuvia pojasta, mutta yhden vaunulenkkikuvan haluan laittaa. Käymme vaunulenkeillä niin, että avustaja työntää minua ja minä työnnän vauvaa, koska vammaispalvelu ei suostunut myöntämään apuvälinettä pyörätuolin ja vaunujen väliin, mutta en anna sen olla este. Mehän mennään eikä meinata!
Voisin vähän kertoa asioista, missä tarvitsen apua ja mitkä onnistuu itsenäisesti. Ensinnäkin minua jännitti nostaa poikaa niskojen vuoksi, mutta osaan sen nyt tietyistä paikoista turvallisesti siirtää. Vielä on siirtymätilanteita joissa tarvitsen avustajan apua mutta se ei haittaa. Vaipan vaihto on hidasta, mutta pystyn sen tekemään. En pysty itsenäisesti pesemään poikaa. Pullolta syöttäminen onnistuu. Vaatteita olen opetellut pukemaan, mutta se on todella hidasta, joten sitä harjoitellaan vielä. En ole liian ankara itselleni, koska aika opettaa ja meillä on kuitenkin hyvä suhde pojan kanssa ollut alusta asti. Alussa Henkka joutui tekemään lähes kaiken, mutta nyt olen luonut oman tavan tehdä asioita ja se on hyvä meille kaikille. Se tekee parisuhteelle tosi hyvää, että Henkka käy kokopäivätyössä, koska minulla menee hermot jos nähään liikaa ja varsinkin kun en pysty kaikkia asioita pojan kanssa itsenäisesti tekemään. On tämä äitielämä vaan onnellista ja minulla on hyvä tilanne, että ei tarvitse olla yksin.
Poika nukkuu nyt päikkäreitä ja lähdemme kohta vaunulenkille. Martta on ottanut hyvin pojan laumaansa, se on parasta. Seuraavaksi aikaa menee ristiäisten suunnitteluun ja voin luvata että tekeminen ei lopu kesken ihan heti. Välillä joutuu kahvinkin juomaan kylmänä, mutta ei se haittaa koska poika on ensisijainen prioriteetti.
Voisin koska tahansa mennä uudestaan synnyttämään, ei jäänyt todellakaan mitään traumoja. Nyt odotan eniten sitä että pääsen aloittamaan treenaamisen, mutta kiloja ei jäänyt synnytyksestä yhtään itselle. Nyt alan valmistautumaan sinne vaunulenkille, kirjoittelen silloin kun ehdin,
hyvää alkanutta vuotta kaikille!
<3: Tuoliapina
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti