Eloa vammani kanssa
Vuosi vaihtui, mutta vanhat kujeet toistaiseksi.
Maanantaina loppuu loma ja alkaa odotettu harjoittelu. Treenannu olen, loman aikana pyöräilykilsoja on tullut 25km. Fysio ja omia treenejä unohtamatta.
Oon viime päivät miettinyt tätä mun vammaa, ja sen tuomia haasteita sekä omia onnistumisia. Kuluneen kahden vuoden aikana olen saanut näkyviä tuloksia ja tottakai paremman kunnon. Liitän tähän kuvat joista muutos näkyy. Suurin kiitos tästä kuuluu pitkäaikaselle fysioterapeutilleni, hänen loistavasta ammattitaidosta ja kannustuksesta treeneissäni.Olen myös ylpeä itsestäni ja siitä ettei treenimotivaatio ole hävinnyt mihinkään.
Kirjoitin jossakin kohtaa siitä että olen näreissäni kelalle ja tein valituksen kun kela oli vähentänyt fysioterapia kertoja. Valitus meni eteenpäin sosiaalilautakunnalle, koska kela ei pystynyt sitä ratkaisemaan haluamallani tavalla. Sosiaalilautakunnasta tuli hylkäävä päätös ja terapia kerrat pysyy siis ennallaan. En jaksa enää valittaa, se ei hyödytä mitään. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että mulla nykyään on sen verran hyvä kunto ja treenimotivaatio, että jaksan treenata itsekseenkin. Nää on näitä asioita joihin täytyy vaan tottua ja täytyy osata mukautua tilanteeseen.
Sitten mun silmä ongelmista, ja siitä miten se vaikuttaa mun elämään. Olenkin kertonut kuinka raivostuttavaa eripari silmien kanssa on elää. Ensinnäkin se, että pääsin vasemman silmän uusinta leikkaukseen lokakuussa 2016. Korjausleikkaus toi toivottua tulosta oireisiin, mutta nyt on ilmennyt isompana vaivana oikean silmän karsastus. Se on todella vittumainen näky, varsinkin mulle itselleni kun toinen silmä kattoo suoraan ja toinen sitten vinoon tai ylös, päivästä riippuen. Ei sitä moni kuulemma huomaa, mutta kun itse elän silmien kanssa joka päivä niin eron kyllä huomaa selvästi. Minulle on varattu oikean silmän suoristus leikkaus valmistumisen jälkeen eli kesälle 2019, olen aikeissa aikastaa leikkausta. Uskon ettei se muita ihmisä edes häiritse, mutta mua häiritsee tieto siitä että kun katon ja puhun ihmisille, niin silmät saattaa karkailla.
Muuten olen kyllä ihan sujut tän vammani kanssa, enkä haluaisi olla erillainen.
Positiivisuuden kautta yritän elää, joten kyllä tällä vammalla ja liikuntarajoitteisuudella on niin sanotusti niitä hyviäkin seurauksia. Pääsen kokemaan asioita ja juttuja mitä en varmasti terveenä tekisi. Yksi esimerkki: se tapahtui joulukuun lopussa kun olin Rukalla, pääsin tuntemaan vauhdin hurmaa, laskin tai oikeestaan minua lasketettiin kelkalla. Vuokrasin kelkan ja opettajan Rukalta, se oli elämäni siistein 1h40min. Kelkasta tulee kuva tähän. Minusta tuntuu siltä että kun avustaja vaihtui niin aloin elämään. Mitään konkreettista ei ole tapahtunut, mutta minulla on helpompi hengittää. Sitä kautta saan oman luonteeni esille ja teen just niitä asioita mistä nautin.
Uusivuosi ei ole tuonut uusia miehiä, mutta vanha pyörii vielä jokseenkin mukana. Hän ei ole minun mieheni, mutta jonkin sortin kaveri tai jotain sellaista.
Tinderi on edelleen käytössä, voisinkin kertoa esimerkin ihan omasta elämästä joka tapahtuu lähes aina kun tinderöin uuden ihmisen kanssa. Tämä liittyy tietenkin tähän liikuntarajoitteisuuteeni. Minusta ei kuvien perusteella kuulemma huomaa liikuntarajoitetta, enkä kerrokkaan sitä heti.
On kaksi vaihtoehtoa miten miehet reagoivat:
1. "Ai, ei susta ois huomannu. Miten se vaikuttaa seksin harrastamiseen?"
2. "Ei se mua haittaa ja kaikki OK." mutta sitten ei kuulukkaan mitään ja pari poistaa mut.
En pidä itseäni mitenkään epätoivoisena, enkä ota nokkiini todellakaan. Poikkeuksiakin löytyy, olen käynyt kahvilla ja joistakin on tullut mulle kavereita. Ennakkoluulot on vielä iso osa ihmisten ajatusmaailmaa. Olen kyllä itse todella kranttu ja tarkka asioista, ettei sen puoleen, mutta jospa se joskus kolahtaisi :D
Täytyy alkaa lopettelemaan, vaikka tekstiä vielä riittäisi. Täytyy viimeistellä juttu Lapin Kansaan, jonka olemme tehneet koulukaverin kanssa yhteistuumin. Infoan sitten kun juttu on löydettävissä.
<3:llä Tuoliapina
Maanantaina loppuu loma ja alkaa odotettu harjoittelu. Treenannu olen, loman aikana pyöräilykilsoja on tullut 25km. Fysio ja omia treenejä unohtamatta.
Oon viime päivät miettinyt tätä mun vammaa, ja sen tuomia haasteita sekä omia onnistumisia. Kuluneen kahden vuoden aikana olen saanut näkyviä tuloksia ja tottakai paremman kunnon. Liitän tähän kuvat joista muutos näkyy. Suurin kiitos tästä kuuluu pitkäaikaselle fysioterapeutilleni, hänen loistavasta ammattitaidosta ja kannustuksesta treeneissäni.Olen myös ylpeä itsestäni ja siitä ettei treenimotivaatio ole hävinnyt mihinkään.
Kirjoitin jossakin kohtaa siitä että olen näreissäni kelalle ja tein valituksen kun kela oli vähentänyt fysioterapia kertoja. Valitus meni eteenpäin sosiaalilautakunnalle, koska kela ei pystynyt sitä ratkaisemaan haluamallani tavalla. Sosiaalilautakunnasta tuli hylkäävä päätös ja terapia kerrat pysyy siis ennallaan. En jaksa enää valittaa, se ei hyödytä mitään. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että mulla nykyään on sen verran hyvä kunto ja treenimotivaatio, että jaksan treenata itsekseenkin. Nää on näitä asioita joihin täytyy vaan tottua ja täytyy osata mukautua tilanteeseen.
Sitten mun silmä ongelmista, ja siitä miten se vaikuttaa mun elämään. Olenkin kertonut kuinka raivostuttavaa eripari silmien kanssa on elää. Ensinnäkin se, että pääsin vasemman silmän uusinta leikkaukseen lokakuussa 2016. Korjausleikkaus toi toivottua tulosta oireisiin, mutta nyt on ilmennyt isompana vaivana oikean silmän karsastus. Se on todella vittumainen näky, varsinkin mulle itselleni kun toinen silmä kattoo suoraan ja toinen sitten vinoon tai ylös, päivästä riippuen. Ei sitä moni kuulemma huomaa, mutta kun itse elän silmien kanssa joka päivä niin eron kyllä huomaa selvästi. Minulle on varattu oikean silmän suoristus leikkaus valmistumisen jälkeen eli kesälle 2019, olen aikeissa aikastaa leikkausta. Uskon ettei se muita ihmisä edes häiritse, mutta mua häiritsee tieto siitä että kun katon ja puhun ihmisille, niin silmät saattaa karkailla.
Muuten olen kyllä ihan sujut tän vammani kanssa, enkä haluaisi olla erillainen.
Positiivisuuden kautta yritän elää, joten kyllä tällä vammalla ja liikuntarajoitteisuudella on niin sanotusti niitä hyviäkin seurauksia. Pääsen kokemaan asioita ja juttuja mitä en varmasti terveenä tekisi. Yksi esimerkki: se tapahtui joulukuun lopussa kun olin Rukalla, pääsin tuntemaan vauhdin hurmaa, laskin tai oikeestaan minua lasketettiin kelkalla. Vuokrasin kelkan ja opettajan Rukalta, se oli elämäni siistein 1h40min. Kelkasta tulee kuva tähän. Minusta tuntuu siltä että kun avustaja vaihtui niin aloin elämään. Mitään konkreettista ei ole tapahtunut, mutta minulla on helpompi hengittää. Sitä kautta saan oman luonteeni esille ja teen just niitä asioita mistä nautin.
Uusivuosi ei ole tuonut uusia miehiä, mutta vanha pyörii vielä jokseenkin mukana. Hän ei ole minun mieheni, mutta jonkin sortin kaveri tai jotain sellaista.
Tinderi on edelleen käytössä, voisinkin kertoa esimerkin ihan omasta elämästä joka tapahtuu lähes aina kun tinderöin uuden ihmisen kanssa. Tämä liittyy tietenkin tähän liikuntarajoitteisuuteeni. Minusta ei kuvien perusteella kuulemma huomaa liikuntarajoitetta, enkä kerrokkaan sitä heti.
On kaksi vaihtoehtoa miten miehet reagoivat:
1. "Ai, ei susta ois huomannu. Miten se vaikuttaa seksin harrastamiseen?"
2. "Ei se mua haittaa ja kaikki OK." mutta sitten ei kuulukkaan mitään ja pari poistaa mut.
En pidä itseäni mitenkään epätoivoisena, enkä ota nokkiini todellakaan. Poikkeuksiakin löytyy, olen käynyt kahvilla ja joistakin on tullut mulle kavereita. Ennakkoluulot on vielä iso osa ihmisten ajatusmaailmaa. Olen kyllä itse todella kranttu ja tarkka asioista, ettei sen puoleen, mutta jospa se joskus kolahtaisi :D
Täytyy alkaa lopettelemaan, vaikka tekstiä vielä riittäisi. Täytyy viimeistellä juttu Lapin Kansaan, jonka olemme tehneet koulukaverin kanssa yhteistuumin. Infoan sitten kun juttu on löydettävissä.
<3:llä Tuoliapina
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti