Leikkausasioita

Kirjoitan aina itselleni ajankohtaisista aiheista. Tällä hetkellä ajankohtaisin aihe on viikon päästä tapahtuva karsastuksen korjausleikkaus. Paljon joutuu valmistelemaan sitä. Pitää täytellä kaikenmaailman lappuja ja miettiä aikatauluja, että kaikki menisi mahdollisimman sujuvasti. Mua on leikattu noin 15 kertaa, että ihan rutiinilla mennään. Vaikka henkisesti täytyy kuitenkin valmistautua. Aikuisuudessa vaikeinta on se, että pitää itse tehdä päätöksiä. :D

Perjantaina on vielä tutkimuskäynti OYS:ssa. Siellä puhutaan kaikki läpi. Leikkauslapuissa luki, että menee noin kolme päivää, että silmä alkaa paranemaan, mutta mulla menee varmaan tuplasti tuo aika. Hyvä puoli tässä on se, että tulee pakollinen rauhoittuminen. Mutta treenitauko tekee varmasti tiukkaa, vaikka onkin ihan hyvästä.

Avopuolisoni lähtee mukaan leikkauspäivänä. Mieheni on maailman paras tuki ja turva.

On se onnellista, kun silmä paranee ja kummatkin kattoo suoraan seuraavat parikymmentä vuotta. :D

Btw, avustajakuviot ovat tällä hetkellä mallillaan. Minulla oli toisen avustajan paikka auki ja nyt se on täytetty. Homma toimii. Tämä ei todellakaan aina ole mikään itsestäänselvyys, sillä henkilökemiat on todella iso osa tässä hommassa.

Ihanaa, kun mennään kevättä kohti.


Valoa, rauhaa ja rakkautta,
<3 Tuoliapina

Kommentit

Suositut tekstit