Ajatuksia mun kropasta ja sen muutoksista

Jospa nyt kulkisi ajatus vähän paremmin mitä viimeksi. Tämän ensimmäiseksi laittamani kuvan kuvilla on tasan vuosi väliä ja mun mielestä treeni näkyy. Hyvä olo tuntuu koko kehossa. Vaikka treenillä on iso osa tähän tulokseen, niin suurempi vaikutus on ruokavaliolla. Syön siis edelleen viisi kertaa päivässä sopivia määriä. En tiedä miksi halusin aloittaa tästä aiheesta, koska moni teistä varmasti tietää miten syödään ja liikutaan, että on hyvä olla. Tällä en todellakaan tarkoita sitä, etteivätkö kaikki vartalotyypit olisi kauniita enkä kategorioi ketään. Lähinnä puhun omista tuloksistani ja kuinka iloinen olen niistä. Vaikka minulla on rajoitteita arjessa ja elämässä, ei se tarkoita sitä, ettei voisi saavuttaa sitä mitä haluaa.

Olen miettinyt paljon tulevaisuutta ja mahdollista perheenlisäystä jossain vaiheessa elämää. Kuitenkin ajatus siitä, että oma kroppa muuttuu, pelottaa. Voin sanoa, että olen siinä mielessä pinnallinen, että kropan muutokset ja lisäpaino ahdistaa. Myös se, miten jaksaisin kantaa itseäni, jos olisin raskaana. "Kahden edestä" syöminen ajatuksena on vieras. Tulen varmasti olemaan tosi tarkka ruokavaliostani, kun joskus odotan lasta. En tiedä miksi mietin näitä nyt, mutta toinen pelottava ajatus on palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä. Ihmiskehohan on luotu synnyttämään, mutta mun rajoitteiden huomioon ottaen se mietityttää. Mitenhän kaikesta tästä selviää? En ole raskautumassa vielä, mutta tuskin se missään kaukana tulevaisuudessakaan on. Eli ajatustyö on hyvä aloittaa nyt. Enhän toki tiedä, tulenko saamaan lapsia, mutta biologisesti ei pitäisi olla mitään esteitä. Lapsiarjessa ja muiden äitien tavoin tulen pitämään itseäni täysin normaalina äitinä.

Nyt kun tässä olen kunnolla avannut mietteitäni, niin jatkan silmieni karsastusasialla. Siitä olenkin kirjoittanut paljon täällä. Odotan innolla ensi kuussa tapahtuvaa leikkausta. Toinen silmäni korjataan karsastukselta. Kyllähän sitä on kaks vuotta odotettu. Suurin syy on kosmeettinen haitta. Toki silmien väsyneisyys haittaa myös. Sanoin viimeks lääkärille, että haluan, että silmät kattoo hääkuvassa suoraan. Ei mua ole vielä kosittu, mutta ompahan valmiina sitten. Lääkäri ymmärsi syyt ja pääsen vihdoin kokemaan sen päivän jolloin ei tarvitse ahdistua enää, kun katon ihmisiä silmiin.

Leikkauksessa on aina riskinsä, mutta ilman riskejä en voi saavuttaa yhtä suurinta unelmaani. Operoinnin jälkeen kannan ylpeästi itseäni.Olen iloinen silmistäni ja kaikesta minussa. Sitä en ole koskaan täysin pystynyt vielä tekemään. Kuten olen kertonut, olen sinut itseni ja vammani kanssa, mutta silmien karsastuksen kanssa en ole. Onneksi asia on korjattavissa ja luotan siihen, että kaikki menee hyvin. Uskon, että saan lisää elämäniloa siitä, että pystyn olemaan täysin sinut koko kroppani kanssa. Ajattelen asian niin, että kun jalat ei toimi kunnolla niin olen saanut paljon enemmän kokemuksia elämässä entä niin sanottu normaali lapsi ja nuori. CP-vamma on mulle pienin murhe elämässä, mutta en kuitenkaan toivo sitä kenellekkään.


Kylläpäs ajatukset pysyi kasassa, ihme kyllä. Tuli kevyt mieli, kun sai kirjoittaa näinkin mieltä painavista asioista. Kiitos siitä, kun saan jakaa asioitani teille lukijoille. Olen mielelläni näin avoin, saan siitä itse voimaa.


<3 Tuoliapina