OISITKO ITE HILJAA?

Oon tässä muutamat päivät miettiny tosi vahvasti sitä, että miten ihmiset puhhuu toisille tosi töksäyttelevästi, ja välillä alentavastikkin. Mulle itelle on ollu itsestäänselvää, että perus käytöstavat pitäis kaikkien omata. Mä oon itekkin tosi sanova, ja en tykkää kaikista ihmisistä todellakkaa. Mutta jos oon ite suivaantunu tai ärsyyntyny, niin yleensä siihen on joku syy. Lähiaikoina oon kokenu sellasta, että tuntemattomat kattoo tosi pahasti, varsinki kun oon tien päällä omien lasteni kanssa. Tämä kokemus eioo ainoastaan minun, kun välillä oon miettiny, että aattelenko vaan omassa päässäni näin. Mukana olevat muut ihmiset ovat huomanneet täysin saman. Musta jotenki tuntuu, että mä täällä jankutan tästä samasta asiasta vuodesta toiseen, mutta niin jankutanki niin kauan että saan jotain muutosta aikaan. Kun mää en oo mittään pahhaa kellekään tehny, menen kaduilla ihan normaalisti kuin kaikki muutkin. Ainoa ero on se, että mulla on jakkara alla ja lapsi sylissä. 

Monesti kuulen ihmisten sanovan, että koita olla välittämättä. Jos kyse ois pelkästään minusta, voisin ehkä jokseenkin olla, mutta kun se kohdistuu mun lapsiin ja kykyyn olla äitinä. Miks pitäis olla sillon välittämättä, olisitko ite mun tilanteessa? Uskoisin että et. Ilmeistä ja eleistä näkee ihmisten mielipiteet ja ennakkoluulot ilman yhtäkään sanaa. 

Tuntuu siltä, että ihmiset elää ihan omassa kuplassaan, ja sittenkun se rikkoutuu vaikka jonkin onnettomuuden seurauksena, sitten vasta tiedostetaan oma käytös. Mää en tykkää pelkästään valittaa, vaan konreettisesti puhkon ihmisten kuplia. Havahdutan tuijottavan ihmisen ihan asiasta sanomalla, en vaan mene hiljaa ohi. Asenteet ei muutu, jos niistä ei hoksauta. Kuplien rikkominen onkin se syy, miksi kirjoitan blogia ja teen podia. Tuon asioita ilmi niiden oikeilla nimillä. Mä aistin hirveen herkästi tunnetilat, ja vaikka en tuntis ihmistä henkilökohtasesti, tunnen sen vibat senkin edestä. Jos se tunne on negatiivinen, mä jään vellomaan siihen ja miettimään, miten voisin sen sille ihmiselle tuoda ilmi. Negatiivisuus on uus positiivisuus, siltä ainakin tuntuu, kun kaikki on aina niin perseestä tuntemattomillekin, ja mikkää eioo koskaan hyvin. 

Ite yritän ainakin aatella, että pelkkä tänne syntyminen juuri sinuna on jo itsessään suuri lahja. Ei se negatiivisuus muuta mitään, etkä saa sitä toiselle siirrettyä olemalla ilkeä. Kyllähän mää tiiän, että maailmantilanne on huolestuttava, ja tää meidän maamme nykyinen hallinto eioo kaikille todellakaan tasavertainen. Tiedostan, että huolia ihmisillä on, mutta voidaanko me niihin kaikkiin vaikuttaa? Ei. Pitää keskittyä niihin asioihin mitkä on elämässä hyvin, koska joku päivä, se on historiaa.

<3 Tuoliapina